perjantai, 25. joulukuu 2020

Mitä oikein tapahtuikaan?

Kauan on aikaa kulunut ilman kirjoituksia, mutta nyt tuli se hetki kun piti vähän kertoilla kuulumisia. Pidä penkistä kiinni, nyt mennään.......

 

Tämä kulunut vuosi on ollut rankka terveyden ja koronan kanssa taistellessa ja se on tuonut mukanaan monia jättiläismäisiä haasteita, mutta myös jokusen riemuntäyteisen hetken joilla on selätetty seuraava haasteellinen kohta.

 

Viime joulun vietin sairaalassa kahdeksan kuukautta kehoani riepotelleen ruusuinfektion johdosta. Tammikuussa palasin kotiin pariksi viikoksi, palatakseni sairaalaan vatsalaukun pienennysleikkausta varten. Operaatio onnistui pikku mutkilla ja kotiin pääsin helmikuun puolessa välissä.

 

Alkoi uuden opettelu, ei ainoastaa 1,5 dl:n mahalaukun ja sen seurauksien kanssa, vaan koko fysiikka oli sekaisin jatkuvien ruusu-infektioiden johdosta. Menetin liikuntakyvyn ja lihakset kadotti toimintakyvyn. Samaa aikaan Korona lamautti kaiken kuntoutustoiminnan seurauksella että itsekseni yritin tehdä minkä pystyin, mieheni ylläpitäessä huushollia ja firmaa. Lisäksi lymfahoitoa en saanut eli olin aikamoisessa jumissa.

 

Vihdoin saimme puhutuksi lymfahoidon viikottain ja lopulta kahdesti viikossa,kiitos Nadine, ja lopulta hidas kuntoutuminen pääsi alkamaan. Muutaman kädenväännön, odottelun, valittelun ja sitkeetäkin sitkeämmän puurtamisen jälkeen hidasta edistymistä alkoi olla havaittavissa. Käänteentekevimmät muutokset kuntoutumisen tiellä olivat Korona-sääntöjen huippupujottelun tulokset, eli pari ystävien vierailua pyyteettömästi meitä tässä erikoisessa tilanteessa auttaen. Kiitos Titti, Timppa ja Piivi sekä saksalaiset ystävämme ja kylänmiehet.

 

Ja juuri kun alkoi vaikuttamaan siltä että tästä noustaan vielä, oli edessämme vielä yksi koettelemus, josta en tämän enempää kirjoittele. Mutta taas tarvittiin lisäapua. Virallisten tahojen ollessa ylityöllistettyjä koronan takia käännyimme jälleen kerran ystäviemme puoleen. Akuuttiapua löytyi Sabinelta ja Markukselta sekä naapuri Sandrolta ja mikä tärkeintä Fuldasta Satu kaasutti avukseni vaiheessa joka tuntui pahimmalta painajaiselta. Ja sitten Saksa laitettiin kiinni. Vain työmatkat sallitaan ja tärkeimmät, kuten ruokakaupat, apteekit, lääkärit jne. ovat auki tiukoin rajoituksin. Olo oli sekava ja hämmentynyt tuon kaiken keskellä.

 

Mutta tähän on tultu. Tilanne helpotti 23.12. ja joulu saapui kuin saapuikin Erbeen Sadun, Sabinen, Ferdinantin, Heinrichin ja Sandron avulla! Tämä on ollut pitkä, kivulias ja ajoittain epätoivoinenkin aika. Tuntuu kuin olisin elänyt jonkun toisen elämää tuon 3.05.19-25.12.20 välisen ajan. 20 kitkerää kuukautta mutta nyt edessä päin siintää valoisampia aikoja.

 

Tämän koettelemusajan jälkeen etsimättä mieleen nousee monia kiitollisuuden aiheita, mutta se tärkein…. Me ollaan elossa, pikkasen ja vähän enemmänkin nilkutellen, mutta kiinni elämän syrjässä kuitenkin, vahvasti. Täältä tullaan elämä!

tiistai, 7. maaliskuu 2017

Unten mailla...

Netissä törmäsin tällaiseen tutkimukseen http://www.tekniikkatalous.fi/tyoelama/epaonnistumisia-ei-siedeta-pomot-muita-armollisempia-itselleen-6622666 ja se nosti pintaa tunteita ja ajatuksia, joista tämä blogin-päivitys kumpusi.


Kun elämä tuli ja yllätti kesällä 2013 en tiennyt, arvannut enkä edes uskaltanut miettiä mitä tästä oikein seuraa. Ensimmäinen vuosi täällä saksassa meni tottakai huumassa, mutta nukuin myös todella paljon. Nukuin pois univelkoja, stressiä, kauhua, itkua, ikävää, pelkoa, pettymyksiä, suuttumusta ja ihan vain tavallista unen tarvetta. Vuoden kuluttua alkoi yöunen tarpeeni tasaantumaan ja ajattelin että nyt se on sitten käsitelty, edellinen elämä, pettymykset, epäoikeudenmukaisuudet ja muut. Mutta eihän se niin ollut.

15032194_1089524887811486_69680382878559Nukuin hyvin ja täyteläisesti mutta en nähnyt unia kuin harvakseltaan ja niistäkin muistin vain pieniä tunnelmakuvia. No, kerrankos sitä unia ei muista ajattelin, mutta samalla ihmettelin että mitä kulloinkin muistamani tunne tarkoitti. Miksi itken unissani ja herään silmät märkänä? Miksi tappelen vastaan hirviöitä, entä mitä tarkoittaa ne oudot välähdykset vanhoista työkuvioista? Olenhan onnellinen, rento ja rauhallinen, mutta annoin asian olla ja alitajunnan tehdä sen mitä sen tehtävä on.        (Kuva lainattu Facebookista)

Kolmannen vuoden aikana, eli viime syksynä aloin muistaa näkemiäni unia. Toistuvasti niissä seikkailivat entinen työympäristöni ja esimiehiäni vuosien varrelta. Esimiesteni roolit olivat vain ihan sekaisin ja unissani he esittäytyivät milloin minkäkinlaisissa rooleissa. Tajusin edelleen käyväni läpi niitä kaikkia ”ruuhkavuosiani”, jolloin työtä tehtiin jatkuvalla syötöllä, taisteltiin asioiden puolesta joihin ajoittain oma uskokaan ei yltänyt, mutta uskollisuus työnantajalle oli vahva ja sai aikaan sen että kynttilä alkoi palaa kummastakin päästä.

Viimeisimmät uneni ovat olleet täynnä entisiä työtovereitani, esimiehiäni, yhteistyökumppaneita ja asiakkaita, ja unien fiilis on ollut hymyilevä, kiva ja täynnä hassuja seikkailua. Yöstä toiseen seikkailen teidän kaikkien entisen elämäni ihmisten kanssa milloin missäkin. Sannan kanssa käytiin muutama yö sitten sirkuksessa ja viime yönä seikkailin Urven ja Jarmon perheiden kanssa pitkin Kallion katuja. Aamulla heräsin hymy huulillani naurun kera, kun muistelin mitä unissani olikaan tapahtunut. Nyt uneni ovat valoisia, raikkaita ja täynnä iloa sekä naurua.


Niinpä nyt uskallan vihdoin sanoa sen ääneen. Kesäkuussa 2013, olin muutaman millin päässä burnoutista. Olin henkisesti ja fyysisesti todella huonossa kunnossa ja voin monella tapaa huonosti. Hakkasin päätäni seinään, niin ammatillisesti kuin yksityishenkilönäkin ja vain sitkeys piti minut pystyssä. Työkuntoani koeteltiin henkisesti julmalla tavalla ja avuksi kävin työpsykologin vastaanotollakin juttelemassa ja peilaamassa ajatuksiani siitä mitä oikein tapahtuu, on tapahtunut, tulee tapahtumaan.

Keikuin jollain käsittämättömällä tavalla sillä veitsenterällä joka oli eteeni kasvanut. Varmaan olin itse ollut osa sen kasvattamista, mutta nyt jälkeenpäin asiaa tarkastellen, koin myös paljon kohtuuttomuuksia ja lisäksi tämä herkkyyteni aistia ja tuntea ei enää vain istunut nyky-työelämän vauhdikkaaseen menoon.


Jokainen kokee asioita omalla tavallaan, oman kokemusmaailmansa kautta ja vaikka kuvittelin jo tuossa vaiheessa olleeni ”kaiken nähnyt ja kokenut”, ei niin ollutkaan ja se vahvuus joka oli kantanut minut läpi vastoinkäymisten, loppui.

Mutta elämä kantaa ja minun onneni oli ja on rakkaus. Se antoi voimaa ja uskallusta repäistä itseni irti siitä, joka sairastutti minua koko ajan enemmän. Uskalsin astua ulos siitä oravanpyörästä ja hullumyllystä joksi koin työni silloin.

Minulla se koko pakka meni sitten uusiksi, maa vaihtui, tuli uudet tuulet ja kuviot ja en voisi olla tyytyväisempi. Ilman kaikkea kokemaani ”kurjuutta”, en olisi ollut valmis lähtemään tälle polulle jonka elämä eteeni asetti.

Kiitos Kohtaloni, vaikka olisi sen vähän vähemmällä "kidutuksella" voinut hoitaa.


Jälkikirjoitus:

Kun v. 1992 kaaduin jäisellä kadulla, murtaen oikean käteni pahasti, jäi elämästäni iso osa taakse kun lopetin kuoron. Jälkeenpäin olen todennut että kaipaan edelleekin laulamista ja ennenkaikkea laulamista äänissä. Mutta en tippaakaan kaipaa sitä yhdistyselämää sen kaiken ympärillä, johon aina hukun ja kadotan itseni, uuvuksiin asti.

Nyt jätettyäni tstotyön sekä graafisen- ja projektisuunnitelun taakseni on pakko todeta samoin. Kaipaan edelleenkin valtavasti sitä itse työtä. Niitä ihania kirjojen ja julkaisujen taittoja, esityskaavioiden ja diojen sekä  esitteiden tekoa, kuvien etsintää, graafisten ratkaisujen etsimistä ja löytämistä, sitä hullua luovuutta joka aina välillä päästettiin irti tiukkojen ohjeiden hallisemassa yritysmaailmassa. Mutta mulla EI ole ikävä avokonttoria, eikä sen hälinää ja sähläystä, sekä jatkuvien YT-neuvottelujen henkisesti vaurioittamaan elämää, kun tuntuu ettei mikään riitä.

Pitäskö mun vihdoinkin siis tajuta, että sosiaalinen erakko sisälläni ei taivu kaikkeen, vaikka kuinka niin tahtoisin.

 

perjantai, 17. helmikuu 2017

Balsamointia ja rasvaista asiaa

Vanhuus ei näköjään, eikä todellakaan tule yksin, vaan tuo mukanaan kaikkea outoa, kuten minulle mm. kuivan ihon jalkoihin/pohkeisiin/sääriin. Eli viime aikoina olen huolestuneena pohtinut pohkeitani.
Yleensä, enimmäkseen, lähes aina, mulla ei ole ollut ongelmia ihon kanssa. Jalkojeni, siis säärieni iho on kestänyt hyvin kaiken niille tehdyt lymfa- ja kompressiohoidot ihailtavalla joustavuudella, minun yhtään asiaan puuttumatta. Eli en ole "rasvailija" tyyppiä.

Ainoa paikka joka minussa herkästi kuivuu on kynsinauhat ja sormien päät ja niidenkin rasvauksen kanssa olen unohtelevaa sorttia. Miten sitten huomaisin säärieni ihon kuivumisen? No, joka-aamuinen "Tukisukat jalkaan" -show:n aikana tulee tarkistuksenomaisesti katsottua että miltäs ne koivet tänä aamuna näyttää. Ja viimeaikoina ei ole näyttänyt hyvältä. Varsinkin oikea sääreni alkoi muistuttaa suomuista diabeetikon ihoa, ja olin jo lekurille aikaa tilaamassa kun mitkään kaapista löytämäni rasvat, balsamit, salvat tai geelit eivät ihoa saaneet takaisin joustavaan tilaansa.

P2170178.jpg
Mutta sitten käteeni osui kaapin perukoilta, jo vuosia, vuosia sitten Tarjoustalosta ostamani purkki, Arnikabalsam, jonka tekstissä sen luvattiin auttavan kutakuinkin kaikkeen ja lopulta vielä herättävän kuoleetkin elämään :)


No, kannattihan sitä kokeilla, kun noin hyvät argumentit tuotteen markkinoija oli tuolle ihmeaineelle keksinyt.



Nyt kolmen käyttökerran jälkeen jalkani ovat taas ne entisen joustavaihoiset, pehmoiset pullukat :D

Ei niin toivottuna "sivuoireena" lakanat menee vaihtoon niihin hankautuneen arnakkibalsamin johdosta, mutta Ulla-äidin sanoin "Kauneudesta täytyy kärsiä.", jonka hän tokaisi vetäessaan hiuksiani tiukalle nutturalle/letille/kaikenmaailman kampauksille, ennen kouluun lähtöä :D


Ja lopuksi. Nettia selaillessani löysin lisäksi ihan faktaa tuosta ihmeaineesta. http://www.vogel.fi/rohtokasvit/arnica.php
Mitäpä tähän muuta voisi sanoa kuin että: "Ei huono, suosittelen." :D

perjantai, 22. huhtikuu 2016

Nyt sataa kehuja F-Securelle

Taustaa:
Folie3.jpgMehän hankittiin tuossa loppuvuodesta sellanen Freedome -ohjelma, joka muuttaa koneen sijaintipaikan ja ikäänkuin huijaa ja samalla suojaa koneemme turhilta "utsinnoilta". No, minä asetin koneemme sijaintipaikaksi Espoon, ja hokkuspokkus....... nyt näemme kaikki suomen telkkarin ohjelmat täällä kuten suomessa netin kautta ne näkisi. Tästä olemme nauttineet valtavasti .... varsinkin minä :) Mutta viime vkonloppuna nettiyhteydessämme tapahtui jotain outoa ja "rouderin" uudelleenkäynnistyksen jälkeen Freedome lopetti toiminnan. Olin maani myynyt surusta ja epätoivosta :(

Folie1.jpg

No, aikani yritin pähkäillä itsekseni missä vika, sillä ilmiselvästihän minä olin tehnyt jotain väärin jne....... mutta vikaa en saanut korjaantumaan kotikonstein, joten otin yhteyden F-Securen asiakastukeen. Sitä kautta useamman tunnin ratkoimme ongelmaa yhdessä Davin kanssa, mutta päivän päätteeksi hänen oli nostettava kädet ylös tai kuten hän asian ilmaisi
"Olen nyt eskaloinut tapauksen...." Eskaloinut???? ..... tässä yhdeydessä, no kansainvälisyys on osa tietotekniikkaa, joten eskaloikaa ihan rauhassa. Minä jäin odottamaan......


Tiistaina sitten minuun otti yhteyttä Andy, rapakon takaa. Ja tämän viikon aikana olemme kehittäneet aikamoisen nettisuhteen Andyn kanssa etsiessämme ja tutkaillessamme vaihtoehtoja siitä miten, mistä ja millälailla Freedome saataisiin taas toimimaan.

Minähän tässä olen tietotekniikka-taitamattomuuteni kanssa ollut se heikoin lenkki, mutta Andy on ollut sitkeä, rauhallinen, määrätietoinen ja jaksanut toistaa riittävän monta kertaa, että lopulta tyhmempikin ymmärtää mitä pitää tehdä. Eli tässä korjaus-urakassa Andy oli aivot ja minä kädet, ja tämä työjako ei liene ketään yllätä :D  Työjakomme oli siis selvä mutta toteutus välillä pikkasen takutteli.

Enimmäkseen (uskoisin) aivot tiesi mitä tehdä, mutta käsillä oli eri käsitys, joten siksi toistoa toiston perään tarvittiin ennenkuin se oikea valikko löytyi ja päästiin tekemään minimaalinen korjaus johonkin kohtaan, ja taas kokeiltiin buuttauksen kautta käynnistaa Freedomea, siinä onnistumatta.


Haasteina aikaero, suomi-saksa-englanti ja malttamaton mieli

Aikaero mannertemme välillä asetti siis "pienen" haasteen, ainakin meikäläisen "heti-tänne-kaikki-mulle-nyt" -persoonalleni. Kun aamusta luin Andyn ohjeet seuraavaksi toimenpiteeksi, meni tietysti jokunen "hetki" (lue tunti) ennenkuin onnistuin tehtävässä ja pääsin vastaamaan hänelle, ettei vieläkään toimi, mitäs nyt? Mutta siinä vaiheessa Andy oli jo vetäytynyt yöpuulle ja sain odottaa seuraavaan aamuun lisäohjeiden tuloa. 

Ja sitten tämä kieliongelma. Andy kirjoitti englanniksi, minä yritin vastata samalla kielellä ja kaikki ohjeet, haku- ja avainsanat oikean kohdan löytymiseen koneeni syövereistä, oli tietty myös englanniksi. Ei siinäkää mitään, MUTTA mun koneeni kun on asennettu saksaa "puhuvaksi" monesta hyvästä syystä, joita en tässä lähde erittelemään.

Eli homma meni näin..... Andy antoi ohjeen englanniksi, minä käänsin sen "tosi luotettavalla" Googlen tranlatorilla saksaksi sekä suomeksi ja sitten alkoi armoton etsintä ja yrityksen kautta voittoon tilanne kun sähläilin ja säätelin koneeni sisuskaluja uuteen uskoon.

Matka tietotekniikan ihmeelliseen maailmaan oli jälleen kerran erittäin mielenkiintoinen ja monimuotoinen, sekä hermoja raastava mutta tälläkin tarinalla on onneksi se onnellinen loppu.


Folie2.jpgVihdoin tämän aamun ohjeen viimeinen kohta vapautti Freedomen toimintaa, vaikka tunnin verran mulla meni pähkäillessä että tarkoittaakohan Andyn ohje "Enable" koneeni näyttävää vaihtoehto ykköstä, eli "Aktivierin" ...... lopulta uskalsin kokeilla ja tarkoittihan se ja nyt olen jälleen Espoossa, tai ainakin koneeni vakuuttaa niin kaikille netissä konettani tarkkaileville laitteille :)

KIITOS F-Securi, kiitos Davin ja KIITOS Andy!!!!! 

Erbenhausen kiittää ja kuittaa.


 

perjantai, 1. huhtikuu 2016

Sairaskertomus keväältä 2016

Sairaskertomuksiahan on aina kiva lukea, onhan?  Mutta tässä tulee mun alkuvuoden tarinaa. Mun vointi on ollut epämääräinen, kipuloinen ja sairas jo jostain tammikuun alusta lähtien. En arvannut mihin kaikkeen se johtaakaan

Ensin jymähti niska ja yläselkä sellaseen jumiin etten aiemmin ole moista kokenut. Samaan aikaan tuon jumin kanssa mulla jo pari vuosikymmentä keskellä yläselkää oleva rasvapatti alkoi oireilla. Ensin sitä kutitti ihan sikana, sitten se alkoi kerätä sisäänsä mätää ja jotain kudoslitkua. Isäntä puhkaisi patin ja sitä tyhjennettiin ja olo vaikutti paremmalta, paitsi että niska juimi edelleenkin.

Aamuisin tuntui etten pääse pyörtymättä kävelemään veskiin kun yläselkä ja niska oli ihan jumissa ja patti alkoi elämään omaa elämäänsä. Helpotin oloani astmalääkkeillä, sillä ajoittain tuntui etten saa henkeä ja pyörtymisen tunne johtuu siitä. Mutta tiesin ettei kaikki ole hyvin ja pelkäsin pahinta. joko uusiutunutta keuhkokuumetta tai flimmeriä tai mitä tahansa.


Viikot eteni ja kaiken touhun keskellä yritin selvitä jotenkin järjissäni. Viime keskiviikkona patti tulehtu tosi pahasti ja suureni suurinpiirtein silmissä. Varattiin aika hausartzille ja tän aamuinen ajomatka sinne oli helvetillinen, sillä noustiin 800:n metrin korkeuteen ja hyperventiloin pihisten keskittyen vain hengittämiseen.

Lopulta päästiin perille ja pitkän odotuksen jälkeen pääsimme lekuriin joka kauhisteli pattia ja totesi että se pitää puhkaista ja tyhjentää, johon minä että "Please, DO IT!!!" Heillä se kuulemma onnistuu tuosta vaan, joten ei muuta kuin toimeen ja patille kyytiä. Mutta ensin otettiin astmatestit ja puhallukset ja sitten toimenpidehuoneeseen.

Mähän en nähnyt mitä selässäni touhuttiin, mutta tässä taannoin näin iltapäivälehdessä jutun aiheesta: http://www.iltalehti.fi/kauneudeksi/2016031121252568_ip.shtml. Jotain samanlaista välinettä muhun käytettiin, kuului napsahdus, terävä kipu ja sitten helpotus.


Ähinän, puhinan, kauhistelun ja puristelun jälkeen lekuri totesi että valmis ja tavaraa tuli n. 5 dl, HALOOOO!!!!!! Mulle sitä ei näytetty ja hyvä niin, sillä oisin varmaan yrjönny, mutta nyt olo oli todella helpottunut ja olennaisesti parempi tuon operaation jälkeen.

Maanantaina jatketaan hoitoa ja katsotaan miten pattikohta on parantunut. Olo on paljon parempi, ainakin noiden 3:n tunnin päikkäreiden jälkeen.

Ei oo kivaa olla kipeenä :( ..... Mutta paraneminen on parasta!