Onneksi kollega oli edellisenä iltana varoittanut että pomo soittaa minulle seuraavana aamuna sairasvuoteensa ääreltä (tosi järkevää). Klo 8:05 se puhelu sitten tuli, hyyyyyvin väsyneen ja kärsivän kuulonen mies kyseli "hyvin empaattiselta" kuulostaen mitä kuuluu. Käytin vanhaa hyväksi todettua ja toimivaa strategiaa ja annoin palaa, ns. kaadoin koko paskan luurista sisään tiukoin argumentein varustettuna. En syyttänyt enkä syyllistänyt ketään, kerroin vain mahdottomasta työtilanteesta, paineesta, ahdistavasta ilmapiiristä ja yleisestä pahasta olosta.

Pomo hiljaa huokaili ja ei tiennyt miten olisi asian kertonut, mutta aloitti sitten kilometrien pituisen selityksen siitä kuinka nyt tehdään uudelleenjärjestelyjä ja määrätyt tehtävät (jälleen kerran uusia hommia) toivottaisiin voitavan siirtää minun vastuulleni, työaikana tämä tarkoittaisi n. 2 h/pv. Ei hän varsinaisesti kysynyt mielipidettäni haluanko ottaa tai että otanko kyseisen vastuun hoidettavaksi, vaan selitti laveasti kuinka tällä ehkäistäisiin yksikköämme kohden tullutta henkilöstön vähentämisen tarvetta. Uhkaili pentele ja vielä korulausein... ja ettei se siltä kuulostaisi kertoili taas lisää laveaa tarinaa siitä kuinka häntä koko ajan painostetaan puhelimella, vaikka sairasvuoteella mies polo makailee. Ja loppukaneetiksi vielä totesi että asiasta tulisi päätökset tehdä sen päivän aikana ja jätti sen minun ja kollegani päätettäväksi luvaten soitella klo 16 uudestaan kuullaakseen mitä päätimme.

Kyseinen tehtävä olisi täysin minun osaamisalueeni ulkopuolella, eikä missään tekemisessä muiden tehtävien kanssa, työn tekemisen osaamisesta puhumattakaan. Ei sillä että epäilisin etten työstä selviytyisi mutta opettelua se vaatisi ja ajattomalla ajalle ei sellainen minultakaan onnistu *huoh*.

Puhelun loputtua karuselli sitten pyörähti liikkeelle, kollega ja muutama muukin tiesi jo asiasta ja muitakin sotkuun oli sekoitettu muiden esimiesten osalta niin että huhumylly oli valmis. Tunnin verran huimaa hälinää kuunneltuani päätin osaltani viheltää pelin poikki. Kukaan ei enään tienyt missä mennään, mihin suuntaan ja kenen tahdissa. Aloin pistää ajatuksia paperille, soitin tj:n sihteerille, varasin puolentunnin audienssin iltapäiväksi ja väsäsin samantien pienen tilaston sanojeni katteeksi. Lopuksi kerroin kollegalle mitä aion tehdä ja jätin hänen päätettäväkseen tuleeko hän mukaan vai ei. Tarkoitukseni oli mennä asioiden alkulähteille ja kysyä tj:ltä missä mennään ja mihin suuntaan, hän kun lopulta päätökset meillä kuitenkin tekee.

Itselleni audienssin pyytäminen oli helppoa sillä minulla ja tj:llä on liki 15:n vuoden yhteinen työhistoria ja niistä lähes 10 olin hänen suorassa alaisuudessaan, joten juteltu on monesti aiemminkin helpot ja vaikeatkin asiat selviksi.

Itse audienssi meni hyvin, saimme sanottua ja perusteltua asiamme ja kyseenalaistimme koko kuvion pitäen pohjana tekemääni muistiota ja tilastoa. Toimitusjohtaja otti asian vakavasti ja ehdotti loistavaa ratkaisua asioiden selvittämiseksi. Aikaa asian hoitoon löytyikin yllättäen vuoden vaihteeseen asti joten ei sillä niin kiire ollutkaan.

Ja lisäyllätykseksi sain "mollin" cv-pankin kautta mielenkiintoisen ja piristävän puhelun työnantaja-tarjokkaalta. Johtaako puhelu yhtään sen enempään, en tiedä, mutta kiva huomata ettei tällainen vanha konttorirotta ole ihan niin mennyttä kauraa kuin luulin. Potkua piisaa ja muutkin huomaa sen, kunhan vain se oikea uusi paikka löytyisi, palaset napsahtaisi paikalleen ja tarina saisi onnellisen lopun. Nykyisessä yrityksessä en sen huonon hengen ja yrityksen tilan vuoksi koe olevan enään työntekemisen iloa, joka kuitenkin on minulle yksi niistä kolmesta tärkeimmästä tekijästä kun työstä on kyse.