Ja niinhän se tuli se päivä, jolloin Piksu tajusi mistä ovesta mennään ulos. Alkoi oven reunojen tutkiskelu ja armoton kerjäily että ulos pitäisi päästä, tää talo on jo NIIIIIIN nähty. Ja mitäs muuta mamma voi kuin avata oven, katsoa ulos luikahtavaa kultaista kissaansa ja kuiskata perään..."Tule ehjänä takaisin." Ja tulihan hän, reilun puolen tunnin kuluttua kun kävin huutelemassa neitoa, niin sieltähän sitä ilmestyttiin ja pikkasen avustettuna tultiin takaisin kotiin kampela-herkkujen äärelle. 

Seuraavana päivänä menimme Manun kanssa seuraksi ulkoilemaan mutta maailma on niin lavea, että Piksu katosi naapuritontin taakse alta aikayksikön. Tunnin kuluttua saimme näköhavainnon talon romukatoksen ja palokujan tienoilta, liekö tuo käynyt jopa katoksen katolla asti. Mamman syrän oli melkein palasina kun neitoa ei näkynyt eikä kuulunut mutta lopulta nälkä ajoi tämänkin kissaraiskan takaisin kodin lämpöön.

Kolmas ulkoilu oli kaikkein pisin tähän astisista, reilut kolme tuntia neito tutkiskeli ympäristöä ja annoimme hänen olla. Lopulta ei tarvinnut kuin kerran kutsua niin jo heti punainen pää ilmestyi oven alta valmiina muuttumaan kesykissaksi mamman syliin kehräämään :)

Tiesin jo heti alusta lähtien että Piksu tulee ulkoilemaan täällä ja paljon, mutta tuo talon seinän takana oleva kylän vilkasliikenteinen pääraitti minua arveluttaa. Muutamaan kertaan olen jo kauhun kylmä rinkin persuuksen ympärillä käynyt siellä katsomassa makaako kadun reunassa punainen raato, kun Piksu ei vastannut kutsuihin. Mutta näin se vain menee.

Tässä kännykkäkameralla otettu kuva, vähän epätarkka mutta kyllä siitä fiilistä saa :)

24102013092-normal.jpg