Täällä ollessa aika on saanut uuden käsitteen. Se hektisyys joka arkea ja vapaatakin suomessa hallitsi on nyt enää häilyväinen muisto, joka välillä nousee esiin jostain selkäytimen suunnasta, kunnes tajuan ettei enää tarvitse. Nyt voin hidastaa, ihan luvan kanssa :)

Eilen katsoin ekan kerran almanakkaani liki kuukauteen ja hämmennyin kuinka tyhjä se oli. Aiemmin kun joka viikko sinne tuli merkintöjä menoista ja suunnitelmista. Nyt vauhdin hiljennettyä on aikaa muistaa ja antaa asioiden tapahtua. Seurasin aamulla kun Jamppa valmistautui metsään lähtöön. Täytti termaria, teki eväitä, ruokki samalla kissoja (joista Pikseli piti suurinta ääntä, kuinka yllättävää), istahti alas, kommentoitiin jotain ja seuraavaksi kylmäkalle laukkuun, taas muutama hörppy kahvista ja naapurin rouvan toimien ihmettelyä. Ihailin sitä rauhallista varmuutta joka hänen toimissaan oli, ei hötkyilyä, ei turhia hosumisia. Kaikelle oli se aika ja paikka joka tarpeen oli. Ihailin ja nautin ollessani osa sitä levollista rauhaa. Suukot ja hän katosi tullakseen takaisin, kun aika on......kun hommat on tehty ja on aika heittäytyä vapaalle. 

Tänään vapaalle heittäytyminen tulee olemaan konkreettista, kun tässä pikkuhiljaa pakkailen ja valmistelen asuntoautoamme Knallia, yhden yön vuorireissulle. Lähdemme töiden jälkeen, ja tuohon ihan lähelle olisi tarkoitus mennä. Toivotaan siis että sääennusteet pitävät paikkansa. Päästetään Manu irti juoksemaan patoutunutta energiaansa ja vietetään laatuaikaa ihaillen maisemia ja nauttien toistemme seurasta. Huomenna olisi tarkoitus mennä siinä lähellä oleville linnanraunioille maisemia ihailemaan. Asuntoautoilu on kivaa :)

Mutta onhan tässä muutakin kun joutilaisuutta ihmetelty. Lucia Golffini myynnin rahat napsahti tilille ja alkoi ahkera uuden menopelin etsintä jota Jamppa ansiokkaasti johti. Minä kommentoin ja asettelin ehtoja :)  Lopulta ehdokkaita alkoi löytyä ihan tästä läheltäkin ja niinpä taas yhtenä sateisena päivänä (sateisia päiviä on riittänyt) suuntasimme kohti autokauppaa jossa lupaava yksilö odotti meitä. Kyseessä oli vm 2012 Skoda Fabia, automaattivaihteilla, ajettu alle 4000 km, ilmastointia, vakionopeudensääntöä jne. Sisäänistumalla ja koeajamalla se selvisi, tässä se on!  Tuntuma oli hyvin samanlainen kuin Luciassa sillä samoja elementtejä Skoda käyttää kuin Volkkaritkin. Maavara tässä Skodassa oli korkeampi, joka on vain hyvä näillä teillä ja maisemilla :)

Pikkasen kaupankäyntiä ja kättä päälle, kaupat tuli tehtyä! Tässä kuvassa väri ei ole edukseen. Valmistajan mukaan väri on "artic grüne" eikä ollenkaan noin sininen, mutta tihkusateinen ilma teki tepposet kännykkäkameralle :)

Regenbogen-normal.jpg

Siellä se nyt vielä odottaa autokaupan pihalla, sillä saksalainen systeemi on hieman erilainen kuin suomessa. Esim. rekisterikilvet kulkee omistajan, ei auton mukana. Mulla kun vielä kilpiä ei ole, ne täytyy erikseen hakea ja auto rekisteröidä samalla nimiini. Sen jälkeen menemme uusien kilpien ja rekisteritodistuksen kanssa takaisin autokauppaan ja hoidetaan homma loppuun. Toki oisin voinut maksullisia siirtokilpiäkin käyttää, mutta päätimme tehdä tämänkin homman hittaasti, ilman turhia paineita, sillä hoppuhan tälläkään asialla ei ole. Muutenkin nämä saksalaiset rakastavat kaikenmaailman todistuksia, lippuja ja lappuja, joita pitää hakea sieltä sun täältä ja näyttää milloin missäkin tilanteessa. Mutta maassa maan tavalla :D...... toisaalta, täällähän voisi lomakesuunnittelijalle olla vielä hyvät markkinat ;)

Kun ajelimme autokaupasta kotiin, sateinen päivä taukosi hetkeksi taivas repesi, aurinko alkoi paistamaan ja taivaalle levisi kaunis, kirkas ja suuri sateenkaari. Siitä autoni sain nimen Regenbogen. Tuon hetken muistan pitkään, niin hyvä fiilis oli katsellessa kirkasta sateenkaarta ja tajuta asioiden taas yhdeltä osaltaan edenneen kohti sitä suuntaa johon niiden oli tarkoituskin mennä.

Muiden sattumien joukkoon kuuluu ehdottomasti Piksun sopeutuminen eläinlauman täysjäseneksi. Pikkasen se on vaatinut sähinöitä, poksumisia, rääkäsyjäkin ja muutamia lenteleviä karvatuppoja. Mutta verettömäksi tämä vallankumous on toistaiseksi jäänyt. Viime yönä oli parin tunnin ajan hetki, jolloin makuuhuoneeseemme mahtui kaikki talon elukat. Manu makoili jalkojemme välissä, Hertta mun jaloissa, Armas kapiokirstuni päällä lampaantaljalla ja Piksu, rakkaista rakkain, tuli voimallisesti kehräten päittemme väliin. Voi tätä onnea ja autuutta, tunne että nämä elukat vielä joku päivä tulevat toimeen ilman yhtäkään sähinää ja säntäilyä, vahvistui. <3

Ja elämäämme on liittynyt "ottopoika" Eero, Jampan jo ikämies-sarjassa painiva metsuri-kaveri, joka on jo vuosien ajan viettänyt talvet täällä saksassa hommia tehden. Hän asustaa nyt Jampan Erben taloa, ja tarjoamme hänelle "kodinlämpöä" saunan, illallisten ja leipomusten muodossa. Eilen oli perjantai-saunan vuoro, samalla miehet hoitivat puukirjanpitoa ajantasalle ja tarjoilin heille kahvia kera päivällä paistettujen korvapuustien. Musta on tullut oikein kodinhengetär täällä :) Saunan jälkeen maittava kala-ateria sai Eeron oikein kiittelemään kuinka nyt on puhdas ja hyvä olo sekä maha täynnä. Iloisena tuo lähti majapaikkaansa pullapussia heilutellen :)

Lisäksi sattumien joukkoon kuuluu ne kunnanvirastossa ja pankissa käynnit, jolloin olen ollut yleisen mielenkiinnon kohde :)  Minut on esitelty muodossa " Meine neue Frau." ja se tuntuu olevan kuin taikasana joka saa aikaiseksi ovista kuikuilijoita ja hymyileviä tervehdyksiä. Pienessä 900:n asukkaan kylässä tällaiset jutut on kai sitten niin merkittäviä, mutta mikäs siinä kun hyvässä hengessä ja hymyillen minut otetaan osaksi tätä yhteisöä.

Siinä ajatuksia tällä kertaa, lokakuu vaihtaa suuntaa kohti marraskuuta ja suomen reissua. Välillä ikävä yllättää ja saa kuumat kyyneleet silmäluomien taa, mutta mikäs hätä minulla täällä. Alkaa jo olla aika kodin fiilis, mutta vielä ei ole aika avata sitä työkavereilta saatua Bollinger -shampanjaa, jonka kuulemma saa korkata sitten kun kotiutuminen on täysin tapahtunut......odotellaan vielä hetki :)