Tällaisina päivinä sitä kysyy itseltään, mikä ihme minut sai valitsemaan tämän tehtävän työalueekseni. Mikä kummallinen mielenhäiriö edesauttoi tilanteen kehittymistä. Miksi ihmeessä edelleenkin jatkan tätä taistelua, jolle loppua ei näy.

Arvostan kollegoitteni ja yhtiömme muiden työntekijöiden ammattitaitoa tosi korkealle, mutta tällaisen päivän jälkeen tekisi mieli huutaa "SUUTARI PYSYKÖÖN LESTISSÄÄN". En voi mitään heräävälle ajatukselle, miksi ihmeessä minä täällä olen töissä, kun ammattitaitooni ja kykyyni tuottaa tehtäväni edellyttämää työtä hyvin ja menestyksellä ei luoteta.

Sanotaan että kauneus on katsojan silmässä, mutta kun se ei aina riitä. Asiolla on muitakin arvoja kuin kauneus ja omasta kapeastakin näkökulmasta katsottu tarkoituksenmukaisuus. Itse olen toki paljon vartijana, kun yritän toteuttaa sekä konserni- että yritysilmettä kulloiseenkin koulutukseen tai konsultointituotteeseen sisällytettynä...... mutta uskokaa tai älkää se on minun ammattitaitoani ja olen siinä hyvä. Eniten minua loukkaa se ettei kykyihin luoteta vaan asioista nostatetaan jumalaton myrsky ennenkuin ensimmäistäkään viivaa on paperille vedetty.

Ja toiseksi työni arvostamattomuus näkyy olemattomissa aikatauluissa. Niitä ei ole. Kaikki pitää olla valmiina heti. Sisältöä on kyllä sorvattu viikkotolkulla, mutta lopullisen, visuaalisesti kauniin, houkuttelevan, myyvän ja ilmeitä todentavan esitteen tekoon jää aikaa muutama tunti. Ihan itkettää moinen.

Tänään oli siis TOSI huono päivä. Lopullisesti homma repesi kun yhdentoista aikaan "osastojohtaja" tahtoi heti tehdä työpaikkailmoituksen lehteen, jonka deadline oli jo 2 päivää sitten. Siinä hän sitten huohotti selkäni takana ja yritin hänen ajatusvirrastaan saada jotain ylös kirjoitettua ilmoituksen pohjaksi. Ja kun tekstit oli kutakuinkin saatu kasaan, sain heti komennon laittaa sen eteenpäin ylemmälle johdolle tarkistettavaksi...... ilman mitään visuaalista- tai graafistasuunnittelua, sitä mikä olisi ihan yhtä tärkeää kuin ne kirjaimet siinä mainoksessa.

Äitivainaa totesi aikoinaan "Keskeneräistä työtä ei pidä näyttää herroille eikä hulluille ja voit ihan itse päättää kumpi olet." Kuinka oikeassa hän olikaan!

Ilta päättyi lähiesimiehen soittoon kuinka myrsky vesilasissa oli tavoittanut korkeimman johtajamme ja haukkujen kera hän oli esimiestäni lähestynyt kuinka minä olen tuloksenteon tulppana. Onneksi olin pitänyt lähiesimiehen perillä tämän epätoivoisen tapauksen suhteen ja hän tiesi lohduttaa herroja santalaatikolla sekä vesilasissa että hyvää on tulossa, kunhan vain vielä aamuun jaksavat odottaa, sillä esite on jo hyvässä alussa. Jätin sen vain "yön yli" odottamaan aamua ja virkeitä silmiä sekä aivoja viimeistelläkseni esite niin loistavaksi kuin vain on mahdollista. Sitäkään aikaa minulle ei siis olisi suotu Otsan rypistys kun jo perään soiteltiin, vaikka olin juuri ennen töistä lähtöäni työnteettäjälle asiasta informoinut ja silloin kaiken piti olla ok.

Sydämeni tykyttää ja muljahtelee mielipahasta. Olen niin tai näin niin aina pyllistän vääräänpäin. Voinko ikinä tulla onnistujaksi tässä yhtiössä, arvostetusta ammattilaisesta puhumattakaan. Olen lohduton, tää sattuu ja syvältä. Itku