Muistin juuri, miksi nautin niistä pienistä ja intiimeistä uimahalleista. Kävinpä taas sellaisessa isossa, kylmässä ja kalseassa, häpeämässä ja kokemassa olevani huonompi ihminen. Kyllä siinä taas oikein isän kädellä osoitettiin mikä minussa on niin huonoa ja kamalaa, että tällä itsetunnon mätkimisellä saa aika kauan aikaa muuta uskotella, ennen kuin olen takaisin siinä henkisessä vahvassa tunnossa jota olin ennen viime viikkoa.

Toki tiedän olevani ulkomuodoltani keskiarvoa kamalampi. Kiloja on huimasti enemmän kuin "laki sallii", mutta siihen päälle vielä tämä ödematurvotus raajoissa joka tekee niistä todella epämielyttävää nähtävää….. siis tajuan tämän, mutta miksi ihmisten tuijottaminen ja supiseminen, sekä suoranainen osoittelu tuntuu niin pahalta.
 
Viime viikolla lomailimme Vierumäen Urheiluopiston mökkikylässä ja koska minulle se ainoa ja tehokkain, sekä jopa kuntoutuksellinen urheilumuoto on vesiliikunta, niin päätimme mennä uimahallille vesijuoksemaan päivän päätteeksi. Voi luoja sitä supatusta, nurkan takaa kurkkimista ja ihan häikälemätöntä tuijotusta jota sain suihkuhuoneessa osakseni. Mihin suomalaisista ja varsinkin vanhemmista, joiden tulisi lapsilleen tapoja opettaa ja kasvattaa, on kadonnut hyvät tavat, toisen huomioon ottaminen ja hienovaraisuus?
 
Silmät kyynelissä ja hammasta purren pesin itseni, puin uimapuvun päälle ja könysin uima-altaan suojiin tekemään sitä mitä sinne tultiin tekemään, uimaan-vesijuoksemaan-liikkumaan. Rataa kiertäessä en voinut mitään ajatukselle, että kuinka moni reilusti ylipainoinen ja ulkomuodoltaan ei-missimittainen ihminen jää kotiin tekosyyn jos toisenkin varjolla vain siksi että pesuhuoneen arvosteluraadin eteen joutuminen on henkisesti ihan liian rankka paikka.
 
Itseasiassa kun sain itseni liikkeelle ja pesuhuoneeseen asti, mielestäni kanssapeseytyjien olisi aiheellista ollut heilutella banderolleja "Hyvä Sinä!", "Tsemppiä!", "Näytä niille!" jne. Olin ylittänyt lähtemisen kynnyksen, silläkin uhalla että saan osakseni tuijottelua, kauhistelua ja muuta mieltäni masentavaa käytöstä.
 
Mikä tai kuka antaa kanssaliikkujille oikeuden arvostella toisen ulkomuotoa sillä uhalla että tuiki tarpeellinen urheilusuoritus jää kokonaan tekemättä? Monelle ylipainoiselle vesiliikunta kun on ainoa liikunnan muoto jota voi harrastaa aiheuttamatta itselleen vahinkoa, tämä jo tunnustetaan. Vedessä ylipainoinen voi saada liikunnasta sitä samaa riemua ja onnistumisen elämyksiä, joita kuivalla maalla ilman ylikiloja kokee. Mutta miksi sinne altaaseen meno on tehty niin ylipääsemättömän vaikeaksi ja inhottavaksi?
 
Olen kehittänyt itselleni jo aikamoisen teflonpinnan, jolla yritän suojella sitä sisintä joka kaikkin arin kohta minussa on……. mutta miksi silti vieläkin itkettää ja silmäluomissa kuumottaa kaikki ne ilkeät katseet, kikatukset, osoittelut ja supatukset. Miksi se tuntuu niin pahalta?
 

PS: Ja onneksi on vielä niitä intiimejä, pieniä ja lämpimiä altaita, joissa kokoontuu kaikennähneitä ja -kokeneita vesijumppareita, joiden kanssa kaksi kertaa viikossa pidän kuntoani yllä, HYVÄ ME!