Tälle päivällä oli sitten kasautunut liuta toimintoja.

Heti aamusta säntäsin kellarikäytäviä pitkin laboratorioon jossa aloitettiin verensokerin mittaus. Otettiin veritippa sorman päästä ja juotettiin pullollinen makeaa juotaaa. Sitten odotettiin 2 h jonka aikana kävin sopimassa Rva Müllerin kanssa ajan ravitsemusterapiaan torstaille. Sitten takaisin huoneeseen ja rullaamaan iso liuta sidoksia valmiiksi Reginan hoitoa varten.

Parin tunnin kuluttua siten olin takaisin labrassa antamassa uuden veripisaran ja pissinäytteen, josta nyt sitten saadaan selville miten se verensokerini oikein voi. Ja koska aamuni oli niin kiireinen niin samantien singahdin sydämen ultraukseen.

Se ultrauksen teki lääkäri joka kävi suomessa viime syyskuussa, samassa konferenssissa jonka yleisöluennolla minäkin kävin ja jolloin Reginan tapasin ensi kertaa. Juteltavaa siis riitti, mutta ajoittain hän hämmensi minut pistämällä kaijuttimista kuulumaan sydämeni ääniä. Voi luoja sitä suhinaa, kohiaa, jumputusta ja lotinaa jota siltä kuului. Lopulta kun kysyin mikäs on sydämeni tilanne, hän vastasi "Everything is okei, now...." ja lisäsi että jos ruumiini rasitus jatkuu samanlaisena, niin 10 vuoden päästä alkaa tulla ongelmia. Käynti oli siis eräänlainen "varoitus", joten nyt on hyvä hetki miettiä näitä asioita vähän sydämenkin kannalta.

Syy miksi sydämeni ultrattiin, on kevyt hengitykseni, johonka nyt ei siis syytä sydämestä löytynyt ja keuhkotkin on kunnossa, joten syy on mahani, joka on liian iso ja estää keuhkoja täyttymästä kunnolla. Siis ei muuta kuin mahaa pienemmäksi niin hengityskin alkaa syvenemään, voi kuinka yksinkertaiselta se kuulostaakaan...... mutta yrittää täytyy.

Niistä käytävistä piti vielä sanomani. Niiden erikoispiirteenä on se, että seiniä ei ole louhittu suoriksi, vaan sinne tänne on jätetty kivipintaa näkösälle ja katot ovat milloin minkäkin holvin muotoisia. Osa käytävistä on sen verran kapeita että jos on isompi ihminen vastaantulossa ei ohitse pääse, eli täytyy vain odottaa.

Eilen oli siis ensimmäisen kerran reisiin asti sidokset ja niiden kanssa selvisin ihan aamu neljään asti. Sitten alkoi tuo "prinsessa kantapääni" vihotelemaan sen verran että uni häiriytyi ja päätin tempasta siteet hittoon. Tämä "prinsessa kantapääni" lähinnä huvittaa Reginaa. Mitään ei päällepäin näy, mutta kantapää vain vihoittelee ja estää tehokkaasti kaiken toiminnan. Mistä moinen minulle on kehittynyt, en tiedä, mutta ehkä noilla inan verran liian pienillä kengillä on jotain tekemistä asian kanssa

Loppu päivä jatkui yhtä lennokkaasti ensin fysiojumpparin kanssa ja tällä kertaa mä "pääsin" sille tasapainolaudallekin killumaan. En sille kakkein kiikkerimmälle, vaan sellaiselle kahteen suunaan kiikkerälle versiolle. Nyt on sitten vasen polvi hieman vihottelee päivän rasituksista. Fysiojumpan jälkeen nopea siistiytyminen ja vaatteiden vaihto ja sidontaan.

Iltapäivän erikoisuutena oli osallistua sekä tuoli- että isojen ihmisten jumppaan nivusiin asti ulottuvien sidoksien kanssa ja olipahan rankka kokemus. Jumppien jälkeen oli automaatilla lataamassa vettä pulloihini kun Regina kulki ohitse ja kyseli miten jaksoin. Nojailin automaattiin ja totesin "I`m still breathing.", joka sai aikaiseksi naururemakan kaikkien kahvitilassa olleiden kesken . Siis kyllä nää saksalaiset ymmärtää englantia aika hyvin, mutta uskallus kommunikaatioon on vielä heikempää kuin suomessa.

Näihin aatoksiin, tältä illalta, heippa.