Jo aikaa sitten rakas kälyni lahjoitti minulle tuon kuvan kattipyyhkeen ja kun tulin tänne ja Armas oli vielä elossa, olin onneni kukkuloilla, että kolmen katin talous on nyt totta. Sitten Armas katosi ja on ollut jotenkin tyhjä olo, jotain puuttuu 

Tänään isäntä soitti metsästä ja kun vastasin sieltä kuului vain kovin epätoivoista naukumista!

Isännän työkoneen akselin päälle oli kiivennyt pieni punainen ressukka, joka huusi nälkäänsä mutta ei uskaltanut tulla lähelle. Neuvoteltiin miten sitä olisi paras lähestyä ja lopulta kissanpentu saatiin nappasu etäisyydelle, josta isäntä sen tunki paitansa sisään ja lähti kiireellä tuomaan kotiin.

Täällä kotona Manu repesi ja ei meinannut millään uskoa että pentua ei saa retuuttaa eikä kaltoin kohdella. Hänellä kun on tuoreessa muistissa lapsuus Hertan kanssa, jossa leikit olivat rajuja ja vauhdikkaita.

Mä otin kissanruokaa, vesiastian ja vein vaavin yläkertaan makkariimme. Ruoka kelpasi ja samoin vesi, hain paikalle myös pienen potan ja toivon että tyyppi osaa sitä käyttää. 

Kuka hän on? Mistä metsään joutunut? Onko hän tyttö vai poika? jne. jne.

Miljoona kysymystä odotti vielä vastausta. Annoin hänen rauhoittua makkariimme. Kävin kerran katsomassa ja sain armottomat kehräykset ja hellyydenosoitukset osakseni. Ja koska oli tiistai, lähdin hoitoon ja vasta hoitoreissun jälkeen menimme ylös yhdessä isännän ja Manun kanssa ja puolisen tuntia siinä vierähti toisiimme tutustuen.

Olin jo unohtanut kuinka vilkas ja aktiinen pikkukisu onkaan, mutta tässä paras otos tulokkaan takapäästä, eli eikö tuo aika vahvasti pojalta vaikuta? Tämä on siis taas näitä "minä en koskaan enää" -tilanteita. Eli nyt taas pyörrän puheeni ja sydän onnesta pakahtuen otan vastaan tämän poikakissanpennun <3

Muuten luonteeltaan tämä tulokas on osoittautunut rohkeaksi, aktiiviseksi, hyvin omatoimiseksi, iloiseksi ja vahvan itsetunnon omaavaksi tapaukseksi. Siis juuri sellaiseksi kuin pikkukisun tuleekin olla.

Manu on sen paras kaveri Piksun ja Hertan vielä ihmetellessä mikä ihme tänne nyt oikein on tullut?

Suurin jännityksen paikka minulle oli sisäsiisteysoppiminen, mutta nyt voin huokaista helpotuksesta ja todeta että potta-asiat osataan jo ja tyylillä :D

Lisäksi ruoka kuin ruoka tuntuu maistuvan, eli nälissään pikkuraukka on ollut. Tänä aamuna hän suvereenisti, talon muiden kattien esimerkkiä noudattaen, meni Manun koiranruokakipolle kuin vanha tekijä. Siinä me isännän kanssa oltiin kalliit penturuoat käsissä joita tarjoessa niille vain käännettiin tuota samaista peppua.

Tuossa kuvassa hieman kokokäsitystä.

Nimi ei tuottanut suurempia ongelmia, sillä Facebookissa kissanpennun taloontulosta kertoessani veljeni tytär totesi hänen olevan Mysteerio-kissa. Tuo sana jäi pyörimään mieleeni ja yhdessä isännän kanssa se käännettiin muotoon Mysti......vai pitäisiköhän se kirjoittaa oikein saksalaiseen tyyliin Müsti :)

Mutta mistä Mysti tuli?

Miten hän ajautui isännän työkoneen akselin päälle killumaan?

Omia epäilyksiään selventääkseen isäntä soitteli paikalliselle hevosmiehelle ja kertoi löytäneen metsästä pennun, että olisiko heillä sellasia ja kyllähän heillä oli. Mysti on siis syntymäkotinsa pihalta mennyt hevosenkuljetuskärriin ja matkannut metsään, kun hevosmies toi sinne hevosen puuhommiin. Perillä Mysti pomppasi pois ja kiipesi isännän auton akselille ja sieltä lopulta meille. Mysti jatkaa siis perinnettä ja nyt perheessämme on jo toinen hevostallilta salamatkustajana maailmalle lähtenyt katti, joka asettuu osaksi laumaamme. Armas tuli aikanaan ranskasta asti, ihan samoilla spekseillä.

Eka yö meni suht mukavasti. Hertta oli kauhuissaan kun perhepedissämme olikin yksi ylimääräinen jäsen, Piksu päätti jäädä ulos koko yöksi. Manu sen sijaan toimi vara-äitinä ja pitkin yötä kuulin ajoittain lutkutuksen ääntä kun Mysti etsi maitolähdettä poikakoirasta. Manu oli kärsivällinen ja kesti pennun lutkutukset, milloin korvan takaa, millon niskasta tai selästä. 

Mutta aamu neljältä tämä nuori herra päätti että nyt on nälkä ja muutenkinon nukuttu riittävästi. HERÄTYS koko pataljoona!  Ja vaikka kuinka yritimme niin viideltä oli pakko luovuttaa ja lähteä kahvinkeittoon. Pienellä houkutuksella Mystikin kipitti portaat alas ja on nyt riekkunut siitä lähtien.

Mysti osaa myös leikkiä leluhiirillä ja muutenkin se on kamalan fiksu ja filmaattinen. Epäilemme sen olevan 6-8:n viikon ikäinen, sillä sen verran hyvin sillä on motoriikka ja hommat hallussa. Aikanaan eläinlääkärin toivomme vahvistavan ikää tarkempaan suuntaan. 

Ja ilman muuta aiomme hevosmieheltä kysyä olisiko hänellä tarkempaa tietoa kissanpentujen syntymästä.