Elämää suurempi kysymyshän on se, että mikä on nimikkeesi, eikö? Työhistoriani on kulkenut lähetistä, toimistoapulaisen  kautta lomakepiirtäjään ja lomakesuunnittelijaan, josta poikkesin projekstisihteeriksi ja sittemmin julkaisusihteeriksi. Työtehtävät taas kulkivat ihan eri tietä.

Lähettinä toimin yhden kerroksen sisälähettinä ja toimistoapulaisena availin postia ja avustin muita lähettejä hankalimpien asiakirjatoimitusten etsinnässä. Lomakepiirtäjänä olin puhtaaksipiirtäjänä lomakeyksikössä ja lomakesuunnittelija vastasin jo itsenäisesti määrättyjen toimialojen lomakkeiden ulkoasusta ja painatuksesta. Kun lomakebisnes yrityksessämme lakkautettiin, siirryin kivuttomasti mainoksien, kalvoesityksien, taittojen ja kaikenmaailman markkinointi-sälän tekijäksi. Tuolloin nimikekehitykseni astui alueelle jossa en enää pysynyt perässä. Projektisihteeri ei mielestäni kuvannut sitä laaja-alaisuutta jota toimessani toteutuin, mutta tuolloin sain pomokseni niljakkeen jolla oli hyvin kapea näkemys tekemisistäni ja taidoistani. Siksipä siis nimikkeenikin jäi jonnekin kauas todellisuudesta.

Tuo sama niljake ikävä kyllä edelleenkin vaikuttaa taustalla ja nyt jo reilun vuoden ajan on toiminnallinen esimieheni käynyt hänen kanssaan keskustelua nimikkeeni muuttamiseksi. Selitykset ovat mitä moninaisimmat ja toinentoistaan epämääräisemmät.

En voi mitään ajatukselle, että miten ihmeessä olen häntä noin loukannut kun hänen pitää näin puoilteloin asettua toiveeni eteen, sillä henkilökohtaisella tasolla tämä loukkaa minua todella paljon. Urakehitykseen kun vaikuttaa useampi eri tekijä ja mukana siinä on ainakin seuraavat: tehtävien ja vastuiden kehittyminen, palkan kehittyminen ja nimikkeen kehittyminen. Minulla vain tehtävät ja vastuut ovat kehittyneet, palkan ja nimikkeen jäädessä aataminaikaiselle tasolle.

Toisaalta tuntuu naurettavalta marista moisesta, onneksi minulla on töitä, mutta toisaalta taas olen ihan oikeesti loukkis. Koen että ammattitaitoani ei arvosteta, ja kaikki yhtiömme eteen tekemä työ koetaan mitättömänä. Nurinkurisintä tässä tragediassa on se, että yrityksemme toimitusjohtaja olisi valmis nimikkeeni muuttamiseen ja nimenomaan motivoivana tekijänä ikään kuin kiitoksena hyvin tehdystä työstä…… mutta tämä niljake, hän seisoo horjuen tämän esityksentukkona…… horjuen siksi, että viikonlopun "putki" ei ole vielä ihan kokonaan päättynyt……. *ugh! olen puhunut*.

Päivitys 1.11.2009: Iso fuusio on lopullisesti tapahtunut, pomoviidakko kadonnut ja jäljelle jäi se tärkein ja paras..... se joka älysi ensi töikseen muuttaa nimikkeeni. terv. viestintäsuunnittelija.