Syksy on tunnetusti aloittamisen aikaa. Työväenopistojen ohjelmat ilmestyvät kirjastoihin ja innokkaasti ilmoittaudutaan eri kursseille sushin tekemisestä, kielien ja musiikin kautta aina pitsinnypläykseen. Parikymppisenä minäkin tein näin. Löytyi sopiva kuoro jonka rivejä ilahdutin yli kymmenen vuotta, samaan aikaan opiskelin työväenopistossa astrologiaa ja useampaan kertaan yritin päästä niin kovin suosittuun yksinlaulun ryhmään, siinä onnistumatta.

Mutta sitten tammikuussa 1991 kaaduin pahasti liukkaalla kadulla ja jouduin neljäksi kuukaudeksi unohtamaan kaiken muun paitsi oikean käden kuntouttamisen takaisin ”piirtäjän kädeksi”. Tämä onnistuikin, mutta sitten tapahtui jotain ja kaikki ylimääräinen harrastaminen jäi jotenkin toteutumatta. Tuli elämää suurempi ensirakkaus, sen omituisine seurustelukuvioineen. Tuli muuttuneet työkuviot, jotka vaativat yhä enemmän panostusta ja alkoi eräänlainen tasapainottelu alkavan työnarkomanian ja normaali elämän välillä.

Ja sitten äiti sairastui, alkoi taas ihan uusi aikakausi, josta voisi kirjan kirjoittaa. Vanhempieni viimeisien seitsemän vuoden aikana ei minulta yksinkertaisesti liiennyt intoa mihinkään muuhun, kun kaikki energia meni vanhempien asioiden hoitamiseen, töihin ja siihen kultaa kalliimpaan ihmissuhteeseen. Samaan syssyyn tuli isot diagnoosit ja niiden kanssa elämisen harjoittelu. Kaikki tuo oli hyvin hektistä mutta samalla antoisaa ja arvokasta vaikkakin henkisesti kamalan raskasta aikaa.

Muutos vallinneeseen olotilaan

 alkoi oikeastaan jo vuosi sitten kun etsin itselleni vesijumpparyhmän ja aloitin hitaan mutta varman prosessin itsehoidon alalla. Samalla gramma kerrallaan alkoi painonhallintanikin tuottaa tulosta. Nyt, puolitoista vuotta isän poismenon jälkeen aika on kypsä uusille lisä-haasteille ja tänä syksynä olenkin tarttunut härkää sarvista ja yllättänyt itsenikin.

 

Etsin, löysin ja varasin itselleni syvän veden hydrobick vuoron……. mutta ei tässä vielä kaikki. Vihdoinkin sain aikaiseksi kirjeen ödemalääkärilleni jolle keräsin kaiken tarpeellisen aineiston että hän pystyisi tekemään hakemuksen Helsingin kaupungille minun lähettämisestä Saksaan saamaan tautiini oikeanlaista tehohoitoa. Tämä oli minulle aikamoisen henkisen ponnistuksen tulos, mutta nyt se on tehty ja poissa käsistäni. Nyt voin vain odottaa mitä tapahtuu ja minkälaisen vastauksen saamme.

 

Mutta sitten tulee viimeinen yllätys. Tuon hakemuksen esiteon kunniaksi aloin etsimään itselleni sopivaa saksan kielin alkeisryhmää, jonka kautta saisin hieman ymmärrystä ja taitoa saksan kielenhallinnassa, silmällä pitäen hetkeä, jollon astun sisään saksalaisen hoitolan/sairaalan ovesta määränpäänä useamman viikon vierailu ja ödemän hoito. Sopiva ryhmä löytyi Helsingin aikuisopistosta jonne sain paikan ja nyt vain odotellaan ensi kuun kuudettatoista päivää jolloin aloitan saksankielen opiskeluni.

 

Tulevan syksyn viikko-ohjelmani näyttääkin näin huikealta.

Maanantai

Tiistai

Keskiviikko

Torstai

Perjantai

Lauantai

Sunnuntai

Lymfahoito

Vesijuoksu

17.00- 18.30 Saksa

19.00-20.00 Sauna

16.30- 17.30 Vesi-jumppa

 

19.00-19.45 Hydrobick

Mukaan viikkoon yritän siis saada lisäksi mahtumaan yhden vesijuoksu kerran ja tietysti yhden lymfahoito kerran. Itse olen hämilläni tämän asian edessä, miten tässä näin kävi. Minä, joka olen vuosi tolkuttanut kuinka nykyinen työelämä imee kaikki mehut niin tehokkaasti ettei siinä sivussa jaksa mitään kunnolla harrastaa….. mutta katsotaan nyt miten pystyn ohjelmaani toteuttaa. Kaikki tsemppi kiitollisuudella vastaanotetaan.