Kaikki meni sitten ihan juuri niin hienosti kuin eläinlääkäri antoi meidän etukäteen odottaakin. Haava parani kuin itsestään, ei tulehtunut eikä muutamaa tippaa enempää pisaroinut eritteitä ympäristöön. Piksu aktivoitui päivä päivältä enemmän ja enemmän ja tuntuu kuin neidon kulkemisen ulottuvuuden rajat olisivat leikkauksen myötä ikään kuin lisääntyneet ja nousseet aivan omiin sfääreihin. Nyt tutuksi paikaksi on jo tullut mm. Heron huoneen ison kirjahyllyn ylintaso. Emme vieläkään tiedä miten Piksu sinne pääsee, mutta epäilen vahvasti että sillä on jotain tekemistä kyvyn kanssa joka kumoaa painovoiman.

 

Viimeiseksi sairaspäiväksi leikkelin Piksulle "sukkapuvun", joka päällään neiti heti ristittiin uudelleen "Viipurin voimailijaksi", sillä sen verran huvittavalta tuo musta kokovartalo-sukka hoikan varren ympärillä näytti. Muutama kehno kuva tuosta nolouden tilasta sentään saatiin näppästyä.

 

 

  

 

 

Mutta kuten pönttö, niin myös sukka oli Piksusta  i n h o t t a v a,  joten perjantain iltana, tasan viikko leikkauksesta, me päätimme lopettaa potilaana olon ja vapauttaa rakkaamme kaikista "kahleista". Voi sitä turkin pesua ja tuherrusta jota tuon jälkeen seurasimme. Ainoastaan mahahaavan Piksu jätti täysin omaan arvoonsa, enkä tähän päivään mennessä ole neitiä nähnyt mahahaavaansa nuolemassa. Haavaan on jäänyt pystyy yksi tikki, joka vielä ei ole sulanut pois. Katsotaan miten asia etenee, vai tartteeko se ihan voimalla "nyppästä" pois.

 

Tähän mennessä on siis ehditty jo kokeilla kaikki mahdollinen ja mahdoton mitä liikkumisen eri muotoihin tulee ja vauhtia tämä pakkaus on leikkauksen jälkeen saanut ISON annoksen lisää. Ruokahalua aluksi piisasi mutta nyt on ollut havaittavissa lievää nirsoilua. Sitkeästi yritämme edelleen kasvattaa Piksusta kaikkiruokaista kissaeläjää, mutta nähtäväksi jää, tämänkin asian suhteen miten meidän käy…… kuka vetää pisimmän korren? Voisin melkein lyödä vetoa erään punaisen paholaisen puolesta.

 

Ulkoilu on myös uudelleen aloitettu ja kun sieluni huusi hoosiannaa Piksun ajellun masun puolesta, niin kutosin neidolle villapaidan, joka ei saanut ihan riemunkiljahduksia aikaseksi. Mutta kyllä se päällä pari kertaa on ulkoiltu ja olen vakuuttunut että se hetken suojasi pientä kaljua masunalustaa kypikylmää kevät kinosta vastaan.

 

Elämämme on siis palannut takaisin jotakuinkin normaaleihin uomiin, jos nyt meillä sellaiset jossain on.

 

PS. Lempillä sama kokemus meni ohitse ikäänkuin "nenän niistämisellä". Lempi leikattiin, tuotiin kotiin ja jo seuraavana päivänä "Hellä" Lemström tavattiin hiirijahdista kotipihalta, että sillä lailla...... tulee mieleen tarina maalaishiirestä ja kaupunkilaishiirestä. Ehkä me kipuloitiin enemmän, mutta so?!?! Lempi nyt vaan on niin kova luu, ettei sillä tunnu missään Silmänisku