Kaikki alkoi kun viime kesäna pariin otteeseen heräsin tunteeseen, että nyt tukehdun. Henki ei kulje, nielu on niin kuiva ettei henkeä saa vedetyksi, tämä on varmaan kaiken loppu! Pelästyin oikein kunnolla ja  kun samoihin aikoihin työterveyslääkärimme vaihtui niin ensi käynnilläni otin tämän hengenahdistuskohtaus -asian puheeksi. Isälläni oli ollut hengityskatkoksia ja ei minunkaan olemukseni mitenkään pois sulkenut niiden mahdollisuutta joten asiaa tuli mielestäni tutkia. Lääkäri oli samaa mieltä  ja tutkimukset aloitettiin. 

 

Niiden seurauksena minulla diagnosoitiin vakava-asteinen uniapnea, minulla alle viiskymppisellä naisella oli vanhojen miesten tauti. Olin jotenkin järkyttynyt mutta samalla helpottunut, ehkä tälle voitaisiin tehdä jotakin. Byrokratia alkoi kulkea omaa tietään ja loppujen lopuksi useiden kuukausien odottelun jälkeen maaliskuun lopussa kannoin kotiin "kärsäkkään" eli CPAP, eli ylipainehoito -laitteen.

 

Nukkumaan mennessäni virttelen maskin nenälleni, tuuppasen koneen käyntiin, suljen suuni ja alan hengitellä nenän kautta. Kuulostaa hyvin yksinkertaiselta mutta ei se ihan sellaista ollut vaikka hyvin toiveikas ja motivoinut olinkin.

 

Ensimmäisenä iltana maskia naamalleni viritellessä meinasin pyörtyä. En heti tajunnut ettei suuta voi pitää auki, koska kaikki ilma karkaa suun kautta paineella ulos ja keuhkot jää huutamaan osattomina. Samoin puhuminen on mahdotonta, tästä varmaan Heroni on tyytyväinen, mutta kun kaikkinainen iltakommunikointi tulee hoitaa ennen maskin laittoa, vaatii se harjoittelua ja suunnitelmallisuutta joka tällaiselle spontaanikolle oli aluksi vaikeaa.

 

Seuraava kompastuskynnys oli nukahtamisasento. Olen tottunut nukahtamaan kyljelleni ja maskin kanssa homma ei ollutkaan niin yksinkertaista. Maskin osuessa tyynyyn, se alkoi falskaamaan reunasta ja kone syöttämään ilmaa lisäpaineella joka aikaansai suuremman äänen, johon viimeistään heräsin. Ja kun lopulta onnistuin taas nukahtamaan, herätti minut viimeistään tämän fiksun vekottimen seuraava veto.

 

Kärsäkäs kun todellakin on niin fiksuvekotin että tajuaa milloin uneni on muuttumassa syvemmäksi ja alkaa automaattisesti työntämään ilmaa suuremmalla paineella että rentoutuneet nielu- yms. kanavat pysyisivät mahdollisimman auki. Tähän paineen lisääntymiseen heräsin toistuvasti kerta toisensa jälkeen.

 

Ensimmäiset 6 yötä olivat siis yhtä katkoilua (kuten yöni aiemminkin olivat olleet) ja viimeistään aamu neljältä kiskoin lähes hysteerisenä maskin pois ja tappelin koneen sammuksiin sysipimeässä makuuhuoneessa. Olin lähellä luovuttamista ja viikon koekäyttö läheni loppuaan.

 

Sitten tuli kohtalokas seitsemäs yö, viimeinen yö ennen laitteeseen asennetun tietokoneen tietojen tulkintaa. Olin jo etukäteen päättänyt että pyydän lisäaikaa, vaikka mitenkään tyytyväinen laitteeseen en ollut. Ajattelin että maski oli väärä tms. mutta herätessäni kahdeksannen päivän aamuun huomasin todella isoksi yllätyksekseni että takana oli kuuden tunnin yhtämittainen unijakso. Hämmentyinen mielin lähdin kohti uniklikkaa jossa yllätykset jatkuivat.

 

Kun kärsäkkääseen liitetyn tietokoneen tiedot purettiin se kertoi ihmeellistä tarinaa. Aiemmin minulla oli yön aikana keskimäärin 58 katkosta kun laitteen käytön jälkeen katkoksia oli keskimäärin 1,6 kpl/yö. Siis huima lasku. Laite oli toiminut 98 prosenttisesti oikein, elikkä tuntemukseni falskauksista jne. olivat käytön kannalta minimaalisia koko käyttöaikaan suhteutettuna.

 

Kun minulle esitettiin kysymys tahdonko jatkaa CPAP -laitteen, eli kotoisasti kärsäkkään käyttöä, oli vastaukseni vahva kyllä! Töihin päästyäni hämmennyin lisää kun tajusin kuinka väsynyt aiemmin olinkaan ollut, mikä riemu olikaan tehdä töitä kun tietokonetta katsoessa ei tarvinnut pinnistellä pitääkseen silmäluomia auki. Nyt luomet pysyivät auki ihan itsestään, kuinka ihmeellistä!

 

Tuosta kaikesta on nyt pari viikkoa ja edelleen opiskelen oikeiden nukkuma-asentojen löytämistä mutta vireystasossani on tapahtunut selvä muutos ja ennen niin välttämättömät "päikkärit" töiden jälkeen eivät ole enään pakko vaan usein pelkkä hetki selällään ajaa saman rauhoittumisen kotiin tullessa.

 

Heroni väittää kivenkovaan, ettei laite häiritse häntä ja ettei se ollenkaan näytä niin kauheelta kuin kuvittelisi ja vaikka mitä kaunista ja herttaista, mutta tällä lailla toivottavasti elämänlaatuuni tulee uutta puhtia jota se tottavie on kaivannutkin. Salaperäinen saamattomuus kun on vaivannut minua jo ihan liian kauan, jospa se olikin vain uniapnean sivuilmiö, eikä mitenkään persoonaani liittyvä seikka.