Viime päivät ole viettänyt "Memory Lanen" tuntumassa, lukien, nauraen ja itkien olen kaivellut vanhoja mappeja, etsien poislähtevän kollegan läksiäisiin aineistoa.

Järkytyksekseni huomasin kuinka nuori silloin ensi kertaa tavatessamme olin, kuinka aika kulkee nopeaan ja kuinka vanha nyt olenkaan. Tämä kaikki yhdessä rysäyksessä vastaanotettuna sai aikaan pienen paniikin.

Mihin katosi se kainoposkinen, silmät elämälle avoinna oleva nuori nainen joka ei tiennyt mitään niistä tosiasioista joiden kanssa nykyisin joka päivä elän.
 
Silloin oli talvet talvia. Helsingissä oli paukkuvia pakkasia, kadut lumipeitteiset valta-osan joulu-helmikuuta ja talvitakit kovassa käytössä.
 
Silloin elettiin aikaa ennen suurta lamaa ja vakituinen työpaikka oli itsestäänselvyys. Oli turvalliset palkkaluokat, indeksikorotukset, ikälisät ja loma-oikeuksien lisäykset riippuen työvuosien määrästä.
 
Silloin oltiin idealisteja ja uskottiin ihan oikeesti tekevän jotain isoa ja merkittävää.
 
Silloin uskottiin ihmisestä ensin hyvää ja vasta toisin todistettuna annettiin oikeuden puhua kovaa ja korkealta.
 
Silloin painovoima vaikutti vähemmän ja fysiikka eli kukoistuksensa aikaa.
 
Missä vaiheessa aikakäsitys muutti olemustaan?
 
Muistan kun 10 vuotta tuntui ikuisuudelta olla yhden ja saman työnantajan palveluksessa, kun nyt, liki 30 vuotta on vain kevyt hengähdys matkalla kohti jotain, josta ei edes unta vielä ole nähnyt.
 
Näinkö minusta tulis se "täti" joka kahvitunnilla aloittaa joka lauseen "Silloin ennen vanhaan kun…" ja uuvuttaa muut muisteluillaan ajasta joka ei koskaan palaa ja joka jo ollessaan oli kyseenalaista nykyisten mittapuiden mukaan.
 
Tuntuu että tarkemmin muistan Kekkosen hautajaiset kuin viime viikoisen tiimipalaverin toimeksiannot.
 
Ja huolestuttavinta tässä on se, että kasvot vanhan yrityksemme esitteessä ovat tuttuakin tutut, mutta nimet ovat kadonneet jonnekin harmaaseen menneisyyteen josta niitä turhaan yritän kaivella esiin. Onko tämä dementian esiastetta vai ihan normaalia vanhenemistä? Ja hei, en ole vielä edes viittäkymmentä!