Potilas: Piksu Pikseli Pikselsson

 

Perjantaina 20.2.09 oli "se" päivä. Työmatkallaan, aamutuimaan, Hero vei Pikselin Lauttasaaren eläinlääkäriasemalle, jonne meidän pieni punainen rakkaus otettiin koko päivän päivähoitoon tarkoituksena samalla suorittaa sterilisaatio, sekä silmän tarkistus. Silmä näet oli hieman "outo" kolmen viikon riehunnan jälkeen, Lempi siskon parissa.

 

Strerilisaatio leikkauksen aika oli määritelty klo 12 ja voit vain arvata kuinka sydämeni muljahteli ja sieluni huusi huoltaan koko iltapäivän. En kuitenkaan häirinnyt eläinlääkäriaseman kiireistä arkea hysteerisillä soitoillani, vaan hoin mantraani "No news is good news.".  Kollegaani hieman huvitti hermoiluni, mutta totesin, että tämä on lähinnä "äitiyttä" mitä minä koen, joten suo tämä "riemu" minulle. Silmänisku Ymmärtäväinen kollegani tyytyi rauhoitteleviin kommentteihin tämän jälkeen. ...... ja vihdoin koitti ilta ja tehokkaan vesijumppatuokion jälkeen menimme Heron kanssa pikkuistamme kotiin hakemaan.

 

Koska päivästä tuli näin pitkä (klo 8:30-18:00) oli Piksu jo ehtinyt rauhassa heräillä ja saimme kopassa takaisin hieman hämmentyneen, mutta ihan virkeän näköisen tytön. Pönttö pään ympärillä näytti sillä hetkellä olevan suurin ongelma neidin maailmassa. Ja kun neito nostettiin Lucian takapenkille, kuulimme ensimmäisen kysyvän mauùn, joten kyllä tämä meidän Piksu oli Hymy

 

Kotona Hero pinkaisi heti, läpi pakkasilllan kuin salama, viemään toipilasta kodin lämpöön kun minä vielä jäin temppuilemaan Luciaa autotalliin. Kotona Piksulle annettin heti pussillinen herkku-Kitekat -ruokaa ja se imuroitiin välittömästi ilman sen suurempia vaikeuksia. Tämän jälkeen alkoi opettelu että miten tuon pöntön kanssa oikein ollaan ja kuljetaan. Ja eihän siinä mennyt kuin vajaa tunti, kun jo neiti oli saanut pönttönsä avautumaan ja sitä jouduttiin uudelleen virittelemään.  Huomaa ilmastointiteippi!

 

 

Muuten annoimme Piksun määrätä tahdin ja suunnan ja eniten ihmetystä aiheutti se kuinka rohkeasti hän hyppi sohvan selkänojalla, kiipeilytelineeseen ja keittiön tiskipöydälle, ikään kuin minkäänlaisia tikkejä ei kuunapäivään olisi hänen sisuksiinsa laitettu. Joka kerta Piksen ponnistaessa hyppyyn, tunsin ihan fyysistä kipua ajatellen mikä kohta siellä nyt nipsahti poikki. Mutta lopulta kaikki meni hyvin.

 

 

Eläinlääkäri oli löytänyt Piksun vasemman silmän sarveiskalvosta pienen haavan, jota nyt piti hoitaa aamuin illoin annettavalla antibiootti-tipalla. Sen antaminen jäi minun vastuulleni ja kurjaahan se on. Piksulla kun on jo tuo pönttö riesanaan ja sen lisäksi minä räpelöin silmään ainetta joka ei varmaankaan tunnu kivalta Itku Mutta lopulta pääsimme kaikki yöunille ja Piksu vietti koko yön välissämme hiljaa kehräten aina kun häneen hippasenkaan kosketti. Aamusta nukuimme parituntia kevyttä "kissanunta" niin, että käteni oli "ämpärin" sisällä ja hiljaa rapsuttelin niskaa, kaulaa, korvaa ja poskia toisen hiljaa kehrätessä ja puksiessa takaisin. Oih sitä autuutta!

 

 

Lauantai meni lepäillessä ja samoin sunnuntai. Sunnuntaina otimme ohjeen mukaan haavaa suojaavan teipin pois ja sieltä tuli esiin ihan siisti paljaaksi ajeltu masu nisineen ja piiiiiiiiiiitkä haava muutamine tikkeineen. Tilanne eteni hyvin, mutta pikkuhiljaa huolestumiskynnykseni alkoi ylittymään, sillä Piksu vain nukkui ja nukkui……

 

 

Maanantai-aamuna jouduin kantamaan väsyneen pikkukissan pois makkarista että pystyin lääkitsemään silmää ja kauhukseni huomasin, että lattialle tippui muutama veripisara. Muutenkin Piksu oli jotenkin yliväsynyt ja tuli vain tunne ettei kaikki ole oikein. Kotiin tultuani tutkin Piksun masun ja siellä on ilmeisesti yksi tikki revennyt tai sitten ns. viimeinen tikki hieman vuotaa verta. Takajaloissa oli verijälkiä ja niitä löytyi myös makuuhuoneen lampaantaljalta.

 

Tässä vaiheessa sydämeni meni total syrjälleen ja Heron kotiuduttua soitimme eläinlääkärille lisäohjeita kuullaksemme. Meitä tentattiin ja lopputulos oli että tämä kaikki on normaalia ja ei ole huolta, jollei haava jatkuvalla syötöllä tiputtele, tunnu kuumalta, näytä tulehtuneelta tai haise pahalle. Yritimme siis niellä pelkomme ja vain uskoa että kaikki on hyvin. Tärkein mittari ennenkaikkea on kuitenkin ruokahalu, jota Piksulla tuntuu riittävän. Olen hemmotellut neitiä jauhelihalla ja kinkkileikkeellä ja hyvin tuo on ne vastaanottanut.

 

Tänään tiistai-aamuna (4 pv leikkauksesta) jätin aamulla noustessani makuuhuoneen oven auki ja kyllä sieltä vihdoin ja viimein väsynyt neito saapui seurakseni hoitohuoneeseen aamutoimiin. Hetki hellyyteltiin ja sitten taas silmälääkintä. Pelkään yli kaiken että Piksu alkaa pelkäämään mua ja syliäni, kun aina joudun häntä vain lääkitsemään Otsan rypistys Lohturuoaksi annoin jauhelihaa, jota katti jäi nauttimaan minun kaahatessa töihin.

 

Nyt sitten vain eletään ja odotetaan että haava paranee pikaisesti, päästään pöntöstä eroon ja normaali meno palaan huusholliin…… on tää vaikeeta. En muista että Maiskun leikkauksen kanssa oisin näin kovasti kipuloinut, mutta poikien leikkauksethan ovat paljon yksinkertaisempia ja toipuminen näin ollen nopeampaa.

 

Tätä mieltä Piksu itse on koko touhusta.

   

 

 

Sydän sykkyrällä kysyn itseltäni miksi tämän tein ja sallin tapahtua..... onko tämä kaiken tuon tuskan arvoista Itku