Vuorotteluvapaa, mitä se oikein on, mitä sen on tarkoitus olla? Näin sanotaan esitteissä.... "Vuorotteluvapaan tarkoituksena on edistää työntekijän työssä jaksamista ja tarjota samalla työttömälle työnhakijalle mahdollisuus saada määräaikaisen työn avulla työkokemusta. Työnantajalle se antaa vastaavasti mahdollisuuden saada uutta osaamista työyhteisöön. Työnantaja ja työntekijä sopivat yhteisesti työntekijän vuorotteluvapaasta. Työntekijä voi käyttää vapaan haluamallaan tavalla." Paljon hienoja sanoja kuvaten win-win -tilannetta joka onnistuneesta vuorotteluvapaasta koostuu, mutta onnistuuko vuorotteluvapaa tarkoituksessaan?

Kun viimekesän henkilökohtaisen pyörremyrskyn jälkeen alkoi asiat kloksahtelemaan paikoilleen ja kun vuorotteluvapaa-ajatus sai vihreää valoa, olin malttamaton tulevan suhteen. Minulle vuorotteluvapaa oli ja on irtiotto, sen kaikkein rajuimmassa merkityksessä. Eteen tuli .... " vaara liian suuri kiertää, liian houkuttava ohittaa".... ja niinpä elokuun viimeisenä lauantai-aamuna, Tallinnan laivaan jonottaessani, en vielä tiennyt mitä kaikkea tuleekaan tapahtumaan mutta olin luottavainen ja rakastunut.

Ja ei nuo tunnetilat ole reilun puolen vuoden aikana miksikään muuttuneet, vain vahvistuneet. Mutta yllätyksiäkin tähän aikaan on ilman muuta mahtunut. Suurimmat yllätykset olen järjestänyt minä itse, ihan oman pikkuisen pääni sisällä.

Toki syyt että lähdin omasta oravanpyörästäni pois, oli hyvin naiselliset ja tavalliset, mutta eivät ne väärät olleet. Ennen tätä irtiottoa, en kokenut elämäni olevan mitenkään erityistä, ei erityisen aktiivista, ei mitenkään mainittavaa. Elin päivästä toiseen, kävin töissä, tapasin sukulaisia, ystäviä, deittailin ahkerasti...... viikonloppuisin hoidin kotia, pesin pyykkiä, kävin vierailuilla jne. Elämän merkitys oli selvitä päivästä toiseen.

Työ nielaisi ison osan elämästä, jaksamisesta ja se oli ajatuksissa jatkuvasti. Työpaikan iloiset ja ikävät asiat heijastivat arkea vahvasti ja työni kautta koin suurimmat onnistumisen ja pettymyksien elämykset. Miten olisi ilman työtä, mitä minä olisin ilman työtä? Voisiko työ olla jotain muuta? Antaisiko vuorotteluvapaa siihen vastauksen? Tuskin näin suuria tietoisesti ajattelin, sillä annoin vain tunteen viedä ja näin vuorotteluvapaan mahdollisuutena ottaa hengähdystauko kaikesta siihenastisesta.

En ajatellut enkä analysoinut sen suuremmin onko asiat oikein vain väärin, elin sitä elämää joka kohdalleni oli tullut ja yritin selvitä hengissä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Suurimmat palat jaksamisestani vei työ ja taloudellinen tilanne ja siitä selviäminen, sillä parin vuoden takainen ero ja osa-aikalomautus, aiheutti edelleen pieniä paineita talouteeni ja ajoittain koin olevani kuin oravanpyörässä yrittäessäni tasapainoilla asioiden kanssa. Talous oli myös asia, joka tehokkaasti esti ajatuksien lennon tulevaisuuden eri vaihtoehtojen suhteen. Aloin olla valmis eläkeputkeen, ilman sen suurempia visioita tulevasta. Näin jo itseni harmaahapsisena mummona, kissoja paijailemassa ja kaupungin kodinhoidon vakiasiakkaana. Väsyneenä kiireeseen, jatkuvaan muutokseen ja vaateiden liisääntymiseen turvallinen vanhuus siinsi mielessäni pelastuslauttana jota kohti vääjäämättömästi etenin.

Ja tähän hetkeen saapui muutokseen pakottava asia elämääni Herra Huittisen muodossa, aiheuttaen aikamoisen myllerryksen. Vaikka kuvitelin olevani valmis muutokseen, uuteen parisuhteen ja rakastumiseen sekä sen tuomiin muutoksiin, tajuan nyt jälkeenpäin kuinka vaistonvaraisesti kaikki menikään. 

Pari ensimmäistä kuukautta meni ihmetellessä ja asioita järjestellessä mutta hyvin pian oivalsin sen suurimman merkityksen jota tämä irtiotto elämässäni aiheutti. Kiire loppui. Yks kaks allakkani oli tyhjä. Siellä oli vain satunnaisia merkintöjä, kuten viikottainen lymfahoito tai kissojen matolääkityksen uusinta. Huomasin pohtivani, olinko aiemmin "tärkeämpi", kun allakkani oli täynnä merkintöjä, menoja, tapaamisia, muistettavia asioita jne. Aloin tietoisesti hiljentämään tahtia, piti melkein pysähtyä että huomaisi kaiken olennaisimman. Minä itse olen oman kiireeni vanki. Toki ulkoiset tekijät vaikuttavat siihen, että kiire syntyy, mutta lopulta itse olen niitä ylläpitävä moottori. Minun moottorini hiljensi ja otti pienemmät vaihteet käyttöön.

Ja nyt huomaan nauttivani elämän pienistä yksityiskohdista ihan erilailla kuin viimeisenä kymmenenä vuotena koskaan teinkään. Hetkittäin huomaan vain hiljaa hengitäväni ja antavani ajatusten leijua.......tätäkö on "FLOW", tältäkö se tuntuu?