Tämä päivä on ollut täynnä suuria positiivisia tunteita. Heti aamusta 6:30 sain puhelun sukkaleideiltä että uudet sukkani ovat saapuneet, ja sovimme että menen heidän luokseen heti kun 7:15 jalkani ovat mitattu. Tuo mittaus tehtiin tullessani ja nyt lähtiessäni. Siitä laskettiin arvoja joiden tulos on se, että minusta on lähtenyt nestettä huima 5,3 litraa. He pitivät tulosta erittäin hyvänä, lipödmastani huolimata.

Seuraavaksi siis mittaleidien luokse, joilta heti aluksi pyysin anteeksi edellistä itkukohtaustani, mutta he sanoivat ymmärtävänsä että tunteet ovat vahvast mukana näissä asioissa. Ei siis muuta kuin uutta putkeen ja uusien sukkien kokeiluun. Päälleni puettiin siis polvisukat ja legginsit, ja minä + kaksi naista saimme hikipäässä repiä ja riuhtoa niitä jalkoihin ja kyllä ne lopulta istuivat tosi hyvin. Jalkoihin tuleva tasainen paine antaa uskomattoman vakauden tunteen ja jalkojen väsyminen pieneni huomattavasti. Tämä yhdistelmä toimii, mutta en vielä tiedä miten yksikseni ne saan päälleni perjantai-aamuna :-)

Kun sukat ja housut oli jaloissa meni toinen lady vakavaksi ja alkoi selittää että Jobbs-sukkatehdas ja Földiklinikka ovat päättäneet antaa minulle lahjaksi toiset sukat ja housut, eli joudun maksamaan vain yksistä sukista. Muutamaan kertaan tankkasin että ymmärsinkö nyt oikein ja lopulta meinasin pillahtaa itkuun pelkästä ilosta. Tähän sukkaleidien johtaja totesi, että olet ymmärtänyt väärin, ei sinun tarvitse itkeä joka kerta kun tähän huoneeseen tulet . Siis uskomattoman hieno teko ja arvoltaan huimat 785€..... olen sanaton.

Sitten vuorossa olikin itsesidonta kurssi jossa sama tunnetila jatkoi. Opettaja kehui jokaista sidotaani ja sanoi minun olevan luonnonlahjakkuun, joten hieman olen epäileväinen josko hän hieman liioitteli. Jokatapauksesa sidonnat meni hienosti ja koin onnistumisen hetkiä ajoittain. Ehkä tää toimii sittenkin.

Sidontakurssilta singahdin aamiaiselle jonka jälkeen huoneeseen kiireellä rullaaaan loppuja siteitä Andreaa varten. Mutta ennen sitä oli vielä lääkärin lopputarkastus ja tapaaminen. Kun menin hoitajien huoneeseen kertomaan että olen paikalla, sain käteeni kukkamaljakon jossa kaunis oranssinen ruusu ja synttärionnittelut. Tänään on tosiaan synttärini ja hoitajat näin konkreettisesti sen huomioivat. Lisäksi missä tahansa klinikalla kulkiessani törmäsin hoitajiin he muistivat synttärini ja onnittelivat kukin omalla kauniilla tavallaan. Olen otettu

Lääkärin lopputarkastuksessa mukana oli 2 lekuria, koska hoitava lääkärini ei puhu englantia niin hyvin että pystyisi selviytymään tilanteesta (venäläistä alkuperää). Siellä sama suitsutus jatkui. Tuloksiani kehuttiin tämän tästä, kerrottiin että kaikki palaute minusta kertoo sitoutumsesta ja vahvasta osallistumisesta hoitoon ja siksipä tuloksia näkyy enemmän kuin he odottivat. Lisäksi sain hyvin henkilökohtaisia ohjeita tulevaisuutta silmällä pitäen, mutta niistä ehkä myöhemmin. Vesijumppaharrastustani pidetiin erittäin hyvänä ja hoitoja tukevana toimintana. Suomessa he suosittelevat kahta hoitokertaa viikossa, jonka toki toivoisin toteutuvan, mutta aika näyttää. Kaikenkaikkiaan olin sellaisessa kehujen kerhossa ette uskoa saata. Kai mä sitten olen tehnyt kaiken oikein ja riittävästi, vaikka jatkuvasti mulla on ollut tunne että pitäisi jaksaa enemmän, mutta kun ei jaksa.

Lekurin jälkeen äkkiä kamat kainaloon ja Andrean luo sidoksille. Hän yllätti minut synttärilaululla, omalla erikoisella aksentillaan ja tuntella. Kyllä minua nyt huomioidaan. Sain itse päättää pidänkö uudet sukat ja housut päälläni loppupäivän vai otanko sidokset ja valitsin sidokset. Joten ahkeran tunnin uurastuksen jälkeen olin valmis lounaalle ja lounaan jälkeen tuolijumpalle ja isojen ihmisen jumpalle, jossa sainkin hikoilla oikein olan takaa. Jumppien aikana sain vihdoin otetuksi Kaijan artikkeliin jokusen kuvan jumppaajista, toivottavasti onnistuivat hyvin.

Ja siinä oli virallinen ohjelma. Hetken hengähdettyäni vielä tempaisin ja kipittelin tuohon lähimarkettiin tuliaisostoksille ja ostin samalla tarjottavaa niin hoitajien huoneeseen kuin muisto ja kiitos Andrealle näistä kahdesta aktiivisesta viikosta.

Sitten lepäilyä ja illallinen, jonka teemana oli Malikan (uzbekistanista) viimeinen ilta. Hän lähtee huomen aamulla kohti seuraavaa nuorten kansainvälistä hoitolaa, jossa hänen jalalleen yritetään vielä tehdä jotain. Kotiin Uzbekistaniin tämä nuori 14 -vuotias sydämellinen neito matkustaa vasta helmikuussa, oltuaan poissa kotoa huikeat 6 kk. Mä en kestäisi. Annoin hänelle pienen lahjan ja toivottelin hyvää matkaa ja onnekasta tulevaisuutta. Tulkkina toivotuksilleni toimi pöytämme englantia puhuva Isolde. Joka kutsuikin minut huoneeseen hetkeksi juttelemaan ja siinä se alkuilta menikin.

Huomen aamulla vaadin vielä viimeisen punnituksen, sillä tahdon tarkan tiedon tänne jättämistäni kiloista, joten jännätään vielä yksi yö ja sitten pääsenkin jo pakkauspuuhiin :)