Viime päivät on pääni ollut kovilla kun olen miettinyt tätä koko projektia. Olen ollut tuskissani niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tuntuu ettei mikään mitä teen ole riittävästi ja olen kyseenlalaistanut koko hoitojutun.

Mutta sen verran vielä ruutia tynnyristäni löytyi että viime viikolla laitoin lisäkysäriä saksaan, jossa selvisi pari kovaa totuutta. JOS maksan itse, kustannuset tulevat n. kolminkertaisiksi. JOS aion hoitoon tämän syksyn aikana, paikka pitäisi varata jo nyt.

Nuo totuudet luettuani maailmani hieman romahti. Tunsin itseni todella heikoksi ja huonoksi. Eihän tästä mitään tule. Hesa on vain hiljaa ja hautoo päätöstään pitkän kaavan mukaan ja itse kipuloin turvotusten ja tämän ahdistavan epätietoisuuden kanssa.

Viimein päätin, maksoi mitä maksoi, kerran perintörahat tätä tilillä odottaa niin sinne lähdetään omakustannuksella. Mutta seuraavaksi ongelmaksi nousi ajatus: miten kertoa päätökseni Hesalle niin ettei jossain byrokratian käsittelyssä oleva asia raukea. Eilen illalla sitten rakkaani, mentorini ja parhaan kannustajani Heron kanssa muotoilimme kirjeen Hesalle jossa selvitin tilannetta.

Aamulla laitoin sähkiksen menemään itse ylilääkäri A:lle ja sama kirje odotti paperisena postitusta. Puolitoista tuntia sähkiseni laittamisesta ylilääkäri A vastasi...... kiitti muistutuksesta ja myönsi että hakemukseni on ajautunut monikerroksiseen organisaatioon ennakkopäätösluonteensa vuoksi ja kadonnut hänen "näköpiiristään". Lopuksi hän pyysi jopa anteeksi hitautta joka ylittää tavanomaisen.

Hämmentyneenä yritän hillitä innostustani...... kauanko vielä odotan ennenkuin räjähdän?