Päivitys ti 11.11.14 ko 18:30
Soittivat sairaalalta. Koko hoitohenkilökunnan hämmennykseksi Manu on loikkinut siellä tänään kolmella jalalla Meidän Manu!!!! Manu The Mahtava!!!!! Kaikkien kaveri
Huomenna tehdään loppututkimukset ja Manu haetaan kotiin torstaina!
Me HAPPYYYYYYY!!!!
Päivitys klo 14:30
Manu on leikattu ja herännyt leikkauksesta!
Sääriluun "mutlake" pää on poistettu ettei se paina murtunutta lonkkamaljaa. Lihakset tukevat sääriluuta pysymään oikessa paikassa ja asennossa ja jalka tulee toipumaan ihan hyvään kuntoon, eikä pitäisi tulla mitään ongelmia liikkumisen suhteen.
Tehtiinkö Marja Nellylle sama operaatio, vai muistanko väärin?
Manua pidetään sairaalan toipumisosastolla nyt jonkusen ajan, mutta jos kaikki menee hyvin niin ehkä saamme pojan kotiin jo viikonlopuksi. Kuljetus pitää tehdä häkissä tai kopassa, ettei Manu pääse liikkumaan matkan aikana. Onneksi täkäläiset ystävämme tulivat heti apuun ja Markus kertoi heillä olevan sellainen kuljetushäkki, joten saamme sitä aluksi lainata.
Lisäksi Manulta on parissa selkänikamassa pieni murtuma, mutta ne eivät vaadi nyt mitään toimenpiteitä, paranevat omia aikojaan.
Olen helpottunut, nyt alkaa paraneminen ja pian Manu on taas täällä...... nyt voi itkeä ilosta <3 <3 <3
Se oli ihan tavallinen lauantai-aamu siinä kuuden pintaan. Isäntä oli jo tullut alas ja laskenut Manun ja Mystin ulos aamupissalle, vapaana kuten aina. Minä kapusin portaita alaspäin ja samassa isäntä huusi tuskaa äänessään "NYT MANU JÄI ALLE!!!!!!" ...... äkkiä hän tempaisi kengät jalkaan ja juoksi ulos kohti ulisevaa ääntä. Auto, joka törmäsi Manuun kiihdytti vauhtiaan kadoten Frankenheimin suuntaan. Kylässä voimassa oleva 50 km/h rajoitus ei näyttänyt koskevan häntä.
Manu yritti tulla isäntää vastaan ja itki ja uikutti koko ajan. Isäntä nosti Manun syliinsä ja Manu rääkäisi tuskasta, kunnes isäntä sai sen hyvin syliinsä ja toi kotiin. Minä tyhjensin tuvan sohvan tyynyistä ja levitin pyyhettä jonka päälle isäntä laski kovia kokeneen rakkaamme.
Shokki oli käsinkosketeltava ja peittelin Manun ensimmäisellä jota käteeni sattui, eli ruusukuvioisella fleecetakillani. Manu hengitti tiheesti ja piti silmiä kiinni kuin yrittäen sillä lailla poistaa tuskaa jota tunsi.
Istuin viereen ja avasin läppärin ja aloitin armottoman etsinnän paikallisesta päivystävästä eläinlääkäristä. Sellaista ei löytynyt joten isäntä soitti omalle eläinlääkäri Tanjalle, herättäen tämän auttajan sikeiltä yöunilta.
Tanja sanoi, että tuokaa Manu tänne ja kiireesti sipaisimme jotain päälle, kengät jalkaan ja taas uikutusten kera isäntä nosti Manun syliinsä ja istui pelkääjän paikalle kun minä asetuin ratin taakse, vieden meidät naapurikylään.
Tanja jo odotteli meitä ja ohjasi meidän alakerrassa olevaan hoitohuoneeseen. Hän hellästi tutki Manun ja totesi, että virtsarakko ei todennäköisesti ole rikkoontunut, mutta toinen takajalka ei ota alle joten tässä vaiheessa ei voida tehdä muuta kuin antaa antibioottia, kipulääkettä ja rauhoittavaa ja lähettää koira röntgeniin. Hän etsi meille tämän alueen lähimmän eläinlääkäripaikan, 50-60 km:n päässä, jossa on röntgen ja sanoi sen aukeavan joskus 8-10 aikaan.
Tulimme kotiin ja yritimme syödä aamiaista mutta ei siitä oikein mitään tullut. Kahdeksan aikaan isäntä soitti saamaamme nroon ja vastaaja ei kertonut aukioloaikoja.
Olimme lamaantuneita. Yks kaks isäntä muisti, että paikka jossa käyn lymfahoidossa ja isäntä selkä/jalkahoidossa, omistajan miehellä on siinä vieressä eläinlääkärin praktiikka. Sinne soitto ja saimme välittömästi ajan klo 12 tulla röntgeniin.
Saavuimme hyvissä ajoin, täytimme lomakkeet ja itkun, huudon, haukkujen, kuonokopan sekä lyijyliivien jälkeen Manusta saatiin kaksi kuvaa...
.
... ja pahin oli tapahtunut. Manulta oli murtunut lonkkanivelmalja (jos oikein ymmärsin) ja vielä pahimmalla tavalla. Michael lähetti meidät alueen yliopistolliseen eläinsairaalaan Giesseniin ja soitti sinne etukäteen, ottavatko meidät vastaan. Lupasivat ottaa.
Manu kannettiin takaisin autoon mun Piiviltä saamassa isossa kylpypyyhkeessä, ikäänkuin riippumatossa ja aseteltiin varovasti takapenkille. Kun olin asettumassa Manun viereen istumaan, huomasin, että Michaelilla ei ollut edes kenkiä jalassa, vaan sukkasillaan tuo omistautuva eläinlääkäri kipitteli sorapihalla Manua kantamassa.
Lisäksi hän antoi meille navigaattorinsa lainaksi ja asensi siihen osoitteenkin valmiiksi. Tajusi kai että ollaan aika järkyttyneitä ja auttoi meitä yli kaiken.
Ajoimme 120 km Giesseniin ja pääsimme kahden nuoren naiseläinlääkärin hoiviin. Toinen heistä tutki Manun ja kun hän toistamiseen alkoi suorittaa tutkimusta, Manu alkoi ärisemään ja "kaikkialle sattuu" -härisemään. Lekuri totesi ettei hän halua ärsyttää ja traumatisoida tilannetta enempää, joten hän laittaa heti tiputuksen, sillä sitä tarvittiin. Tästäkään Manu ei tykännyt, joten nuoret eläinlääkärit fiksusti pisti kuonokopan ja siirsivät koiruuden naapurihuoneeseen, josta kantautuvista murinoista, haukuista ja ikkailuista päätelleen voimaa ja virtaa Manussa vielä oli, pistää kunnolla vastaan.
Lopulta kanyyli oli paikoillaan, nestettä, antibioottia, rauhoittavia ja kipulääkkeitä tiputellen. Meille tultiin selittämään että Manua ei voi tänään nukuttaa sillä verenkierto on mennyt sen verran sekaisin kaikesta stressistä, shokista yms. joten annetaan tilanteen rauhoittua. Manu jäi sairaalan hoivaosastolle osaavien eläintenhoitajien ja lääkäreiden pariin. Maanantaina professori tekee valinnan kolmesta toimintavaihtoehdosta miten Manua parhaiten hoidettaisiin. Joko nivel leikataan pois ja luu jätetään lihaksien varaan tai asennetaan keinonivel tai yritetään operoida itse nivelmaljaa.
Sunnuntai meni kuin sumussa ja tänään maanantaina iltapäivästä tiedämme enemmän. JOS kello 14 mennessä mitään ei ole kuulunut, saimme puhelinnumeron, josta voimme tiedustella tilanteen kehittymistä.
Täällä Manua hoidetaan parhaillaan: Justus-Liebig-Universität
Tarina jatkuu.......
Kommentit