Viime tiistaina, klo 15:08 ylilääkäri A soitti ja kertoili seuraavaa. Hänen selvittelynsä ovat vielä kesken, seuraavaksi pitäisi vielä haastatella lakimiehiä. Lisäksi hän muistutti että JOS maksusitoumus minulle määritellään se ei tule sisältämään matkoja, mutta tämänhän minä jo tiesinkin, jonka myös hänelle kerroin.

Lisäksi hän kertoi selvityksissään saaneensa selville mm. sen, että tosiaankaan tällaista maksusitoumusta ei ole Helsingin kaupungilta aiemmin annettu. Joitakin ulkomaille suuntautuneita maksusitoumuksia on kyllä ollut, mutta silloin asiakas on jo itse ollut ulkomailla (oisiko kyse ollut aurinkorannikon eläkeläisista vai lomamatkailijoiden yllättävistä tilanteista, tiedä häntä, en käynyt kyselemään).

Lopuksi hän totesi että kuitenkin tämä asia pyritään saamaan päätökseen mahdollisimman pikaisesti, mutta hänen täytyy tosiaan vielä tarkistaa joitakin asioita...... taisi mainita senkin kuinka kuntoutussihteeri ei ollut ehtinyt kontakteja sopia jne. Tämän jälkeen hän edotti että soittaisi uudelleen ensi maanantaina (17.5.10) ja tokihan se minulle sopii.

Eli vielä tässä odotellaan..... mutta liekö syynä pitkittyneen odotuksen paineet, vai yleensäkin kaikki tähän tautiin liittyvät ikävyydet, niin henkinen kanttini alkaa heilahtelemaan. Olen herkkääkin herkempi mielialoiltani, itkettää jatkuvasti ja suuri tyytymättömyys ja valtava riittämättömyyden tunne omaan itseeni, ulkomuotooni ja tuloksiin, joita monista yrityksistä huolimatta en näe, on syönyt itsetuntoni nolliin. Näen mörköjä parisuhteemme taivaalla ja jokainen arjesta poikkeava toiminta saa aikaan valtavan mustasukkaisuuden aallon mielessäni. Tarvitsen rakkaani tukea enemmän kuin uskallan ajatellakaan, ja kuitenkin koko ajan valmistaudun siihden että kohtaan tämän kaiken yksin. En jaksaisi enää olla "kiltti tyttö" vaan itsekkäästi käpertyä tämän tuskan ympärille toivoen että se katoasi.

Alan epäillä että tämä ei olekaan se oikea tie, että hoidosta ei sitten lopulta olekaan minulle mitään hyötyä ja tämä jatkuvasti laajeneva olotila-tauti-turvotus vain jatkuu ja jatkuu, eikä mikään mitä yritän tehdä, saa sitä hiljenemään. Olen pohjalla ja tuntuu tosi pahalta, enkä edes tiedä mikä oloani voisi parantaa. Vaikka saisin maksumääräyksen, olisin silti epäileväinen hoidon lopputuloksesta ja sen vaikutuksesta minuun, olotilaani ja elämääni.

Itse maksusitoumus kun ei ole se kaikken tärkein tässä asiassa, sillä hoitoonhan lähden, vaikka sitten omilla säästöilläni. Nyt kyse on jostain isommasta, syvemmällä sielussa olevasta pettymysten kaivosta joka vain tulvii yli.

On heräävä kevät ja kaikkea........ ja minä vain itken.......