Onpa ollut pitkä ja tapahtumarikas päivä. Aamu alkoi heräämisen ja aamutoimien jälkeen varttia vaille kahdeksan kun kävin punnituksessa ja verenpaineen mittauksessa. Paineet edelleen ok ja painon kokonaispudotus nyt -7,3 kg, eli alaspäin vielä mennään, vauhti tosin tästä tulee hiipumaan, mutta kivahan se on että noin mukava määrä on jo matkalle jäänyt.

Mittausten jälkeen kipitin kuntosalille tapaamaan fysioterpeuttia ja pahimmat pelkoni eivät toteutuneet. Päivän ohjelmassa ei ollut tasapainolauta vaan vielä ihan turvallisesti harjoiteltiin miten oikein kävellään portaita ylös ja alaspäin...... ja tuota taitoa heti tänään tarvittiinkin, mutta siitä myöhemmin, pysytään kronolgisessa järjestyksessä.

Porrasharjoittelun jälkeen kävin aamiaisella ja klo 9:30 oli Reginan ja siteiden aika ja voi sitä ilon tunnetta kun nämä kaksi enkeliäni odottivat minua valmiina tositoimiin.

  
Kaija ja Regina Földiklinikalla marraskuussa 2010

Lymfaterapia ja sidonta meni vanhan kaavan mukaan ja koko ajan Regina kertoi mitä on minulle tehnyt ja miksi ja miten kannattaisi tulevaisuudessa hoito-ohjelmaani jatkaa. Kaija sai alan vankalta ammattilaiselta kehuja hyvin tehdystä työstä jalkojeni suhteen, ja nyt on otettu isommat vaihteet käyttöön ja katsotaan mikä tilanne on kuun lopussa.

Sidosten jälkeen hetki lepoa ja sitten lounaalle ja sen jälkeen jumpat, joihin Kaija tuli tarkkailijaksi ja avustamaan, mun kun usko meinasi loppua kesken. Juu uskokaa pois, mä uskalsin istua, pomppia ja vetkutella sellasella valtavan kokoisella ja sateenkaaren värisellä jumppapallolla. Aluksi Kaija seisoi takanani turvaamassa etten rojahda taaksepäin ja pian jo kopittelin naapurijumppaajan kanssa pikkupalloa samaan aikaan hyppien isonpallon päällä. Huimaa edistystä . Jumppaohjelmaan kuului myös sellaisella venyvällä kuminauhalla venyttelyä ja yllättävän raskasta sekin oli, pakko myöntää.

Jumppien jälkeen tulimme Kaijan kanssa jutskailemaan kuulumisia, ajatuksia Földistä ja tästä Kaijan reissusta ja vähän tulevaisuudestakin. Ja kuten aina hyvässä seurassa aika kuluin nopeammin kuin tajusikaan, alkoi hämärtää ja Kaijan oli aika lähteä takaisin Freiburgiin, jossa hänen siskonsa jo odotteli. Hanna-siskolle virtuali-onnitelut täältäkin päin, sillä hänellä oli tänään synttärit  ja siskokset aikoivat kivan illallisen nauttia päivän kunniaksi ja sitten huomenna alkaa kotimatka Zurichin kautta.

Kaijan lähdön jälkeen lepäilin puolisen tuntia, ja sitten olikin jo edessä syömään lähtö...... ja nyt tulee se päivän hurjin tarina. Näiden polvikulumien vuoksi tuo portaissa kuljeskelu (varsinkin kun teen se väärin ja rasitan polvia) ei ole mielipuuhaani, joten toistaiseksi olen vielä käyttänyt tuohon kahden kerroksen matkaan hissiä. Niin nytkin, kerrokseni aulaan tullessa siinä jo hissiä odotteli 2 (ihan normalikoista) rouvaa. Kohta hissi tuli ja astuimme sisään. Yllätykseksemme hissi lähti ylöspäin josta mukaan kyytiin tuli samoja kokoluokkia minun kanssani oleva rouva (täällä kaikki ovat rouvia).

Tässä vaiheessa vilkaisin hissin kapasiteettia ja se oli 8 ihmistä joten ei hätää. Mutta yllätykseksi hissi teki vielä yhden pysähdyksen ja mukaan tahtoi kolmas "ihan normaalikokoinen" rouva. Meinasin vaihtaa paikkaa ja jäädä odottamaan seuraavaa kertaa, mutta kaikki muut vakuuttelivat kaiken olevan "alles gut" ja hissikään ei huutanut ylikuormasta, joten niin jäin paikoilleni. Hissi lähti liikkeelle ja 1,5 kerrosta tultuaan alaspäin se pysähtyi nytkähten ja siihen jäätiin. Rouvat sai liki paniikkikohtauksen siinä vaiheessa kun ilmastointi loppui ja välillä valokin meni pimeäksi. Minun kokoluokkainen rouva ymmärsi englantia sen verran että tajusi puheestani että nyt vain painetaan hissin hälytysnappia niin kauan että joku tulee tai hälytys kytkeyyy jonnekin keskukseen. Vakuutin rouville että ilma ei lopua, mutta kuuma varmaan tulee.

Siellä ahtaassa pikkuhississä me 5 naisihmistä, joista ainakin meillä kahdella isoimmalla on vaikeuksia ihan paikallaan seisomisen kanssa, seisomme, painoimme nappia ja seisoimme. Lopulta keskuksen ääni kuului (ensin toki muutaman kerran automaatti oli selittänyt jotain, enhän minä siitä molotuksesta mitään ymmärtänyt mutta rouvat rauhoittuivat joten hyvää molotusta oli). Keskus selitti että ottaa yhteyttä huoltomieheen ja kohta keskus ilmoitti että talon huoltomies on tulossa ja niinpä jonkin ajankuluttua (ikuisuus jos minulta kysytän) alkoi joku räpläämään ovia ja pieni tumma mies kehoitti astumaan ulos hissistä...... astumista oli n. 70 cm alaspäin, joten sanoimme heti tämän toisen ison ihmisen kanssa että ei onnistu, tarvitaan jotain apua, portaat, palli tms. Huoltomies selitti jotain ja ovet sulkeutui (luojan kiitos hän myös kytki ilmastoinnin päälle). Ja taas vähän odottelua ja lopulta hissi lähti laskeutumaan alaspäin kun huoltomies pienin kätösin jotain kampea konehuoneesta pyöritti.

Loppu hyvin kaikki hyvin, pääsimme kaikki ehjinä ulos, ehdimme ruokailuun ja elämä jatkuu....... mutta enpä olisi uskonut tällä joutuvani hissiin jumiin ylikuorman vuoksi. Aamulla katsotaan menikö hissi ihan kokonaan kaput vai toimiiko se jo aamulla?

PS. Ai niin ja ne aamuiset porrasharjoitukset tulivat nyt hyvään käyttöön kun iltaruoalta huoneeseeni palasin